maanantai 23. marraskuuta 2009

Huh, kiirettä...

Syksyllä on ollut niin kova kiito, että mitään en ole saanut viimeisteltyä valmiiksi asti, saati kirjoitettua ja kuvattua blogiin. Neulominen ärsytti tavattomasti tuon edellisen jakun langan vuoksi (enpä ole käyttänyt sitä kertaakaan) ja siksi, että tekeillä olleet villapaidat olivat jotenkin väärän mallisia ja isoja ja kaipasivat purkamista. Olen siis tehnyt vaikka mitä aivan muuta projektia: montaa ikuisuusprojektia on tullut edistettyä tai jonossa ollutta projektia aloitettua.

Ensimmäinen pitkään työstämistä kavereiden kanssa odotellut projekti tuli alotettua reilu vuosi sitten: meidän piti tehdä toisillemme sovitusnukkeja Magic-paperista. Ensimmäinen valmistui vuosi sitten. Sitten projekti jymähti paikalleen, ja paperisuikaleet ja kassikaupalla muuta roipetta on rumentanut työhuonettani. Viimein reilu kuukausi sitten saimme sovittua toisen nuken tekopäivän ja toimin uhrina, kun kolme tyttöä silitti silitysraudoilla paperisuikaleita päälleni. Sitten kestikin muutama viikko saada aikaiseksi viimeistely, ja tässä viimein valmis nukke pukeutuneena pikkujoulumekon vuorikankaaseen.

Kolmiulotteinen peili on aika paha: nukkeni on selvästi käynyt muutaman kerran syömässä ilman minua! Ohjeessa nuken päälle laitettiin kaksinkertainen resori, mutta resorinpalani riitti vain yhteen kerrokseen. Ylä- ja alareunan ompelin käsin nuken päälle, ja kylkiin piti tehdä muutama muotolaskos. Harkitsen vielä kohdistusnauhojen ompelua nukkeen. Pikkujoulumekkoa tehdessä olen kaivannut lähinnä vasta keskietu- ja -takamerkkejä.

Syksyn piristykseksi tuli myös ensimmäistä kertaa ostettua kurpitsa ja tehtyä siitä piirakkaa ja yhteistyönä ihan lyhtykin:

tiistai 22. syyskuuta 2009

Voi pettymysten pettymys!

Olen pitkään katsellut Noron ihania mutta tuhottoman kalliita lankoja, joten ilahduin kovasti, kun Novita oli saanut aikaiseksi jotain samaa värimaailmaa ja tyyliä olevaa: Puro-lankaa. Uusimmassa Novitan lehdessä oli myös kiva pyöryläjakku, jossa ei ollut liian röyhelömäinen reunus. Ohjeen koonmääritys oli vaan hankalasti ilmaistu jonain "halkaisija selässä eli kädentien väli takana". Pyysin siis neuvoa Lauttasaaren tehtaanmyymälässä oikean koon selvittämiseen, ja myyjä mittasi ja sanoi 38 cm. Sovitin vielä paikalla ollutta mallijakkua, ja se oli ihan hyvä, ja kuulemma juurikin tuota kokoa, joka kummastutti minua kovasti: XS. Moista kokoa ei ole tullu käytettyä kuin ehkä viimeksi ala-asteella. Pyysin vielä paria muuta ihmistä mittailemaan, ja arvailtiin mittauskohtaa, mutta samankaltaisia numeroita hekin saivat tulokseksi.

Onneksi ennen jakun kokoamista tuli kursittua se muutamalla langanpätkällä kokoon ja todettua, että kuten arvata saattaa, liian pienihän siitä tuli. Olisi alun alkaen pitäny tajuta tuijottaa ohjeen piirrosta nro 2 (siihen ei tosin edes viitata missään kohtaa) ja lukea koko ymmyrkän halkaisija ja päätellä sen olevan rinnanympärys - tosin kädentien reikien vaikutuksen arvailu tekee moisestakin vähän epätarkkaa.

Pelastustoimenpiteeksi neuloin sitten lisäkerroksia ympyrään (onneksi oli samaa kerää vielä jäljellä) ja pidensin ympyrän reunakaistaletta oikean koon mittoihin asti. Ihan tämä ei kuitenkaan ole riittänyt, sillä jälkikäteen reunakaistaletta ei saanut levennettyä, joten jakkuke ei riitä edestä kiinni asti. Jotain muutakin vikaa vielä jäi, sillä reunus loipottaa hölmösti alareunastaan sivuissa. Ehkä jakun olisi pitänyt olla soikio tai ellipsi, jotta se toimisi kunnolla.

Vähäinen pelastustoimenpide ei tosin poista omiin silmiini paistavaa langan suurinta ongelmaa: saman värjäyserän kerien epätasaista laatua. Valittelin tätä pilkullisuus/pilkuttomuus-ongelmaa palautteen muodossa Novitalle, johon vastaukseksi sain, että se on langan ominaisuus. Oheisessa kuvassa "ongelma" näkyy hyvin: yhdessä kerässä osa kierteistä on hyvin erivärisiä keskenään (punaista läpi koko kerän muista raitojen väreistä huolimatta), toisessa kaikki langan kierteet ovat samansävyisiä. Kaikki tämä siis yhden värjäyserän sisällä. Sinällään minulla ei ole pilkkuja vastaan mitään, mutta niitä voisi joko olla tai olla olematta, eikä olla sekaisin samassa värjäyserässä. Tutkikaa siis hyvin tarkkaan, että saatte joko pilkullisia tai pilkuttomia keriä, jos olette kanssani samanlaisia pilkunviilaajia! Enempää tätä lankaa sen ihanista väreistä ja pehmeästä olomuodosta huolimatta en tule ostamaan, vaikka niin alunperin suunnittelin (eikä osta pari kaverianikaan, sorry Novita).

Lanka ei oikein helposti ole purettavissa, sillä se tuntuu hajoavan ja nukkaantuvan helposti, ja kun oli vielä ihan sekaisin pilkullisia ja pilkuttomia keriä, en sitten purkanut koko reunakaistaletta, vaan luovutin: tästä taisi tulla joku mökkivaate. Toinen asia, mistä valittelin Novitalle, oli langassa olevat solmut: yhdestä kerästä puuttui kokonaan punainen raita solmun vuoksi. Tähänkin vastattiin vyötteen ja ohjeiden disclameriin viitaten: "Värejä ei tarvi 'täsmätä'". Miten niin ei tarvi? Kyllä minun silmiini ainakin sattuu epäjatkuvuuskohdat, kun värien vaihtokohdat eivät ole satunnaisia, vaan suuria samassa järjestyksessä tulevia alueita. Pikemminkin lanka olis vaatinut ison lapun viereensä: "ei järjestelmällisille neulojille!" kuten palautevastauksessaan pahoittelivat. Valitsin aina, millä kerällä jatkoin, jotta raidat tulisivat aina samassa järjestyksesä, ja yhdestä kerästä poistin yhden värin verran väärää raitaa, eikä tästä tosiaan ollut mitään ylimääräistä vaivaa. Etureunan värien täsmäys ei tosin tullut mitenkään tarkoituksella näin samaan kohtaan, vaan ihan sattumalta ;)

maanantai 7. syyskuuta 2009

Ohjeeton

Jee, ensimmäinen omasta päästä ilman ohjetta tehty paita onnistui! Edelleen pärjäsin keväällä tarjouskupongin kanssa Nordiasta kotiin raahatuilla langoilla, joiden loppusijoitukseen ei ollut suunnitelmaa. Lankana on mustaa Marks & Kattensin Eco Baby Bomull -puuvillalankaa ja Blend Bamboo -jämiä (tosin niistä jämistä saa varmaan yhden lyhythihaisen paidan vielä kasaan). Koetilkun perusteellä päädyin luomaan 18*13 silmukan mallikerran verran pyöröpuikoille silmukoita. Ensin aiemmasta opitusti muutama kerros ainaoikein (nurjat värillisille kerroksille) mallineuletta kääkertymisen estämiseksi, ja sitten mallineuletta kainaloihin asti. Päätin sitten kummastakin reunasta 21 silmukkaa, joiden tilalle loin noin 60 silmukkaa. Lopullista määrää en osaa sanoa, sillä vasta yhdeksäs kerta hihanalotuksista onnistui. Halusin vähän pidemmät hihat kuin aiemmissa blend bamboo -paidoissa tältä kesältä. Paita olisi saanut ehkä olla aavistuksen leveämpi ja pidempi, mutta ihan käyttökelpoinen siitä tuli nytkin :)

Hihojen alusta alkaen neuloin kaikilla silmukoilla kymmenisen senttiä: kaksi kerrosta mustaa, sitten tummempaa turkoosia yksi oikein ja toinen nurin, sitten kaksi mustaa sileää, sitten vaaleampaa turkoosia yksi oikein ja toinen nurin ja kuusi kerrosta mustaa ennen seuraavia turkooseja raitoja. Joka toisella kerroksella neulotaan sileää kaikilla, joka toisella kerroksella ensin kaksi oikein yhteen, neljä oikein, langankierto, yksi oikein, langankierto, neljä oikein ja kaksi oikein yhteen takareunoista (kääntäen ensin silmukoiden etureunat taakse, näin saa oikeasti peilikuvan). Kymmenen sentin jälkeen kavensin joka neljännellä kerroksella jokaisen kahden yhteen neulotun sijaan neulomalla kolme silmukkaa yhteen kunnes mallikerrasta oli jäljellä viisi silmukkaa alkuperäisen 13 sijaan. Sitten vaan kaikki päätetään kerralla. Yksinkertaista ;)

maanantai 31. elokuuta 2009

Yllytyshullu ja ylipuhutut

Tulipa keväällä kehiteltyä ilahdutusprojekti opiskelu/työpaikalle ihan vaan, kun yksi kaveri heitti "koskas tekisit tommosia: http://www.flickr.com/photos/planetjune/3303830397/sizes/o/?"
Perinteisesti, homma levisi ihan käsiin. Onneksi kanssainnostuneita löytyi muitakin :) Se, mihin nämä Lemmingsit päätyivät, selviää toisesta blogista: http://virkut.blogspot.com/, josta löytyy myös kuvia matkan varrelta ja yksityiskohdista. (Mahdolliset kommentit mieluummin virkut-blogiin, kiitos :)




Lemmingsejä tuli virkattua 72, joten hieman on muut käsityöprojektit aika-ajoin olleet jumissa. Vaan enpä ollut ainoa "seonnut": äitini virkkasi 87 ukkelia ;)

perjantai 28. elokuuta 2009

Seuraava kivilaji

Kesälomalla tuli harjoiteltua jälleen yhtä uutta tekniikkaa, jonka voi toteuttaa jollain kivilajilla. Tällä kertaa materiaalina oli betonikivet ja kohteena etupihan kuja. Aiemmin kuja oli kivituhkaa ja talon vieressä salaojasoraa, kymmenen vuoden takaisen salaojaremontin jälkeen laitettuna. Kyllähän sitä hiekkaa sisään kulkikin ja talvisin lumikolan mukana nurmikolle.

Isäni oli jälleen auttamassa tai oikeastaan toistepäin, minä autoin häntä :) Naapurin pojanpoika teki ison työn ja kantoi suurimman osan kivistä jonoon ladontaa odottamaan. Naapuri ojenteli letkan alussa kiviä niitä ladottaessa. Onneksi polku oli kohtuullisen hyvässä kunnossa, joten pohjatöitä ei tarvinnut paljon tehdä. Kokeilin kaikkea (kuskasin myös monta kottikärryllistä kiviä).

Ensin poistettiin reunalaudat ja tasoitettiin pohja viettämään ulospäin talosta pitkällä laudalla. Sitten levitettiin suodatinkangas, jonka päälle kärräsin asennushiekkaa, jota tarvitsee parin sentin kerroksen. Hiekka tasotettiin pitkällä laudalla ja tarkistettiin, ettei mihinkään jäänyt painaumia ja koloja. Tarvittaessa korjattiin myös kankaan alta pohjaa. Sitten ladottiin kerroksen verran kiviä, ja lopuksi naputeltiin ne kivivasaran varrella paikalleen. Itse vasarapäällä ei lyödä kiven pintaan (vain piiloon jääviin reunoihin voi kevyesti napauttaa), koska siihen jäisi jälki, mutta rautamöykky toimii painona, jolla kivet saadaan asettumaan paikoilleen. Lopuksi viimeistellään harjaamalla asennushiekkaa rakoihin - tämä vaihe oli kamalin ja kesti iäisyyden saada raot täyttymään. Varmaan jonkun 30 kertaa siirtelin harjalla hiekkaa pitkin ja poikin ja pois kiveykseltä.

Tämän kuvan alareunan kohdalla on parisen neliömetriä käsieni jälkeä. Olin vaan niin hidas, että annoin ladontatehtävän takaisin isälle. Naapurin pojanpojalla ja naapurilla meni yksi päivä vanhojen reunalautojen poistoon ja kivien kärräykseen. Pohjan tasaus ja kiveyksen teko kesti kaksi noin kuusituntista päivää. Hiekan harjauksen viimeistelyyn meni kuukausi, mutta nyt kelpaa kävellä vaikka paljain varpain! :)

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Viimeinen tältä erää


Vielä yksi koru: HelmiQuusta ostetut 2,2 cm halkaisijaltaan olevat hematiittirinkulat saivat toteuttaa jostain tv-sarjasta vihkoon piirretyn korumallin (eipä tullut kirjoitettua vihkoon, että mistä materiaalista koru näytti olevan, mutta yhtä väriä, hopeaa, se muistaakseni oli). Onneksi Villihelmestä ostetun ketjun läpi sai 1 mm hopealangasta tehdyt lenkit, koska ohuempaa lankaa ei enää ole. Yhden renkaista jätin sormukseksi, rengas kun sattui olemaan juuri sopivankokoinen. Nyt voisi pakata korunysväilyt pois ja jatkaa muita projekteja :)

lauantai 8. elokuuta 2009

Vielä lisää koruja

Olen jatkanut helmikassin tyhjennysoperaatiota. Ensimmäisen sormuskurssin yhteydessä pari vuotta sitten tuli ostettua Tuijalta kaksi foliosydänlasihelmeä, sillä ne ovat aivan ihanan väriset (ihan väri ei tuosta kuvasta välity, pitäisi opetella kuvankäsittelyä; missään ei ole näkynyt samaa hohtavaa petroolisineä, kun olen noita helmiä ulkoiluttanut korvakorukivien toivossa liikkeissä). Koska en ole mikään sydänihminen, nämä ovat pyörineet helmikassissa jo pari vuotta. Korviksiksi ne ovat liian painavat, ja kaulakoruksi niitä on hassu määrä. Sain kuitenkin kehiteltyä niistä mielestäni kivan korun. Ketjuksi pitäisi varmaan kuitenkin tehdä jotain järeämpää, mutta se lenkkien sahaaminen...

Tuijalta on tullut ostettua myös näitä erilaisia laavakiviä. Nämä ovat päätyprofiililtaan kuusikulmiot, ihan kivat, mutta himmeät helmet. Jotenkin ne näyttävät ruskeilta, yök ;) Harjoittelin kuitenkin hopealangan pujottelua helmen läpi ja taivuttamista lenkeille (käytin 1 mm lankaa, sormet väsyi). Helmetin foorumin gallerian selailun innoittamana päätin ostaa Swarovskin kristallihelmiä ja samaan tapaan pujotella niiden läpi hopealankaa tehden näin helmiketjua (tähän taasen tuli käytettyä 0,8 mm hopealankaa, tämä on oikea valinta!). En kuitenkaan ole ihan tyytyväinen tähän: kaikki viisi laavahelmeä putkessa näytti hölmöltä, joten päätin tehdä ranneketjun. Se taasen ei toiminut lainkaan, joten yhdistin sen lopulta tuohon kaulaketjuun. Se puolestaan oli liian lyhyt, joten piti nysvätä jatkokappale... Jatkokappaletta voisi sellaisenaan käyttää ranneketjuna, mutta kun se on liian lyhyt siihen... Isommat kristallihelmet eivät toimi ollenkaan niin hyvin kuin nuo 4 mm pienet helmet. Ne näyttävät jotenkin halvoilta. Ehkä tuosta tulee joskus käytettävä, kun sen kanssa vielä tappelee - tai sitten se odottaa vaan jotain mielenmuutosta tai oikeaa vaatetta seurakseen.

Kun vauhtiin pääsi, tuli sitten väännettyä viisi metriä 0,8 mm hopealankaa helmien ympäri lenkuroille: tästä ketjusta tuli hieno! Siinä on pallomaisia laavahelmiä ja 4 mm kirkkaita Swarovski-kristallihelmiä - yksi ketjun päässä on caprinsininen. Väkersin tälle seuraksi ranneketjun jossain välissä. Pituutta kaulaketjulle kertyi 110 cm. Kerran kävi moka, ja unohdin yhdistää ketjun: pirullista purettavaa nuo kieputetut päädyt.

Tietenkin yllä olevat laavahelmisetit tarvitsevat myös korvikset: toinen pari on caprinsinisillä ja toinen kirkkailla kristallihelmillä. Jätin neljä pallohelmeä (yhdethän tuli jo käytetty hopeahelmien kera) korviksia varten. Hopealanka uhkasi loppua, mutta koska tuo ensimmäinen laavahelmiviritelmä yritti esittää jonkinasteista epäinnistumista, väsäsin nämä välissä, koska tiesin näiden toimivan - mieluiten toki jättää huonoimman epäkäytettävimpään kuntoon. Koska mitään visiota ei ollut muusta kuin spiraalipäädystä, teinkin ihan tavisjatkolenkurat laavahelmien molempiin päihin. Tuohonhan voi sitten hännäksi ripustaa vielä jotain, jos inspiraatio iskee tai asu vaatii ;)

Pari vuotta sitten yritin tehdä työväenopiston hopeasavikurssilla pursottamalla siiliä tähän (kamalan rumaan) kehikkoon. Siitä ei lopulta tullut mitään, vaan siili mureni käsiin kiillotusharjauksen yhteydessä. Hopealankapusseja kaivellessani törmäsin sitten jäljelle jääneeseen, 1,2 mm langasta väännettyyn kehikkoon ja nippuun 0,4 mm hopealankaa. Kääkersin sitten siilin langasta - jos tuo nyt siililtä näyttää. Ei tämäkään ihan hyvä vielä ole, piikit eivät ole teräviä!

Eilen tuli käytyä täydennysostoretkellä Villihelmessä kavereiden kanssa, ja eihän siltä nyt ilman heräteostoksia ulos pääse (tilauslistassa oli nuo kristallihelmet). Onneksi tällä kertaa onnistuin välttämään hopeahelmiansan (ehkäpä niitä tuli käytettyä liikaakin viime viikolla), ja mukaan tarttui vain pari riipusta. Ensimmäisestä en edes tiedä mitä roskaa tuo nyt on (ainakaan se ei kovin hyvin pitänyt väriä kun osuin siihen vasaralla lankaa litatessani ;) mutta jälleen tuli ostettua jotain vain värin vuoksi. Yritin tehdä kuvalle jotain, että tuo näyttäisi turkoosilta, miltä se luonnossa näyttää (selkeästi nyt joku turkoosikausi menossa).

Toinen löytynyt riipus on lasinen rengas, jossa hopeahohtoisella pohjalla on mustaa verkkoa. Suoraan naruun on viime aikoina tullut ripustettua jo vaikka kuinka monta riipusta, joten tämä kaipasi seurakseen vähän jotain muuta: jossain tarjouslehdessä oli joskus kuva jostain hopearinkulasta, jonka edessä oli lenkkejä, ja ripustukseen oli käytetty tuplalenkkiä. Tähän tuli käytettyä neljää lenkkiä ripustusta varten (ne eivät ole ihan ymmyrkäisiä, kun värkkäsin ne sormuspinnan ympärille, koska puikkoni loppuvat 10-numeroiseen 1 cm puikkoon, joka ei ole kyllin suuri), ettei lasirinkula vaan missään tapauksessa pääse tipahtamaan lattialle. Lenkit on tehty 1,2 mm hopealangasta, kamala homma vääntää lenkuraa tuosta 0,8-millisen langan jälkeen. Tästäkin tuli hieno, vaikka itse sanonkin :)