Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauva. Näytä kaikki tekstit

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Vaihtarihattu

Vaihtariksi saadulle pienelle hatulle, kun nyt sattui toimitus kerrankin olemaan helppoa ;)

Viimeinkin onnistunut vauvan vaate

Pari vuotta sitten kaikki lasten- ja vauvanvaatteet menivät ihan pieleen, joten lopetin niiden tekemisen. Ensin synttärilahjaksi tarkoitetusta villatakista jäi puuttumaan hihoja varten tarvittavat aukot (oma moka, koitin oikaista sivusaumattomuuteen neulomalla etu- ja takakappaleet samalla kertaa, ja hartijakavennuksia tehdessä aloin sitten miettiä, että niin... mites ne hihat tulee tähän?). Sitten vauvalle tarkoitettu, viiteen kertaan vetoketjun suunnan säätämisen vuoksi purettu ja uudelleentehty kokopuku kutistui pesussa nukkekokoon, vaikka langan piti olla pesunkestävää ( jonkun muun mielestä niin tumman väristä vaatetta ei voinut laittaa vauvalle ilman että se on pesty).

No, nyt meinasi käydä ihan samaan tapaan. Näin ihanan ohjeen (jossain aika hiljan julkaistussa) Modassa, ja halusin ehdottomasti taas yrittää tehdä vauvalle jotain. No, eipä tietenkään modamaiseen tyyliin ohjeen lankaa mistään oikein saa, joten piti sitten koittaa löytää jotain vastaavaa. Talven Karnaluks-reissulla sitten etsiskelin jotain, mutta ko kaupassa ei kaikkien lankojen vyötteistä löydy 10 cm * 10 cm lapun tekemiseen menevien silmukoiden ja kerrosten määrää! Tuli otettua sitten jotain, jossa metri- ja grammamäärät täsmäsivät, mutta ei tullut ajateltua ihan loppuun asti. Valitsemassani langassa nimittäin oli villan lisäksi silkkiä, ja se painaa enemmän. Niinpä koetilkun tekemisestä huolimatta villatakista uhkasi tulla joku 2-vuotiaan kokoinen. Pah, kirous tuntui vainoavan muita kuin vauvan tossuja.

Sitten yksi lauantai-ilta iski oivallus ja lähdin tutkimaan lankakaappia: luottolanka, Novitan Wool, täsmäsi ohjeeseen! Lisäksi langasta oli saatavilla juuri nyt lemppariväriäni, turkoosia! Se sopii sekä tytölle että pojalle ;) JEE! Kauppojen aukeamisen odottaminen sunnuntaina klo 12 oli varmasti pahempi kokemus kuin kaljanhimoisen juopon R-kioskin edessä nojailu - se sentään päättyy jo ysiltä...

Takki ehti viikossa valmiiksi, sopivasti juuri ennen kuin tulokas päätti tupsahtaa maailmaan melkein kaksi viikkoa ennen annettua päivämäärää.

Toisetkin pikkutossut

Lisää pikkutulijoita tiedossa - tällä kertaa ei tiennyt värikoodata ;)

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Melkein joululahja

Kaveri sai melkein joululahjaksi tyttären, joten hänelle vietiin lahjaksi tossut perinteiseen tapaan. (Kuvien kanssa tuli perinteinen ongelma - kovalevy ihan täys. Aika kauan kesti taas saada aikaiseksi jotain, että sai tilaa uusille kuville ja kameran tyhjättyä. ;)

tiistai 30. heinäkuuta 2013

eriparia

Kokeilin junasukkaohjetta. Halusin isommalle lapselle sukat, ja hyvinhän se onnistui Novitan Wool-lankajämistä. Tietty vaan loppui lanka kesken, mutta eihän se mittään haittaa ;) Näillä pieni pärjäsi hyvin viileitä kesäöitä ilman peittoa nukkuessa.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Pikkujaloille

Pikkujalkoja on kesällä ilmaantunut maailmaan useampikin pari. Kaverille menneet tällaiset tossut jäivät kuvaamatta, mutta naapurin tossut muistin sentään kuvata. Toiselle naapurille meni valkoiset tossut, koska aloin niitä tekemään siinä vaiheessa, kun hän lähti sairaalaan eikä sukupuolesta ollut vielä tietoa. Siniset olisi sinnekin kelvanneet.

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Vappupipon päivitys

Vanhaa vappupipoa ei löytynyt, mutta varmaan se olisi jo jäänyt pieneksikin. Piti siis tehdä uusi. Onneksi kaapista löytyi sekä mustaa että valkoista bambu-lankaa. Ensimmäisestä versiosta tuli liian suuri, mutta onpahan sitten ensi vuodeksi jo valmiina runko odottamassa. Se on BlendBambusta, josta nyt sitten valkoinen loppui. Tämä piti sitten tehdä osin Novitan Bambu-langasta, joka on karkeampaa, mutta pitää sitten kuosinsa vähän paremmin. Mustat osat on BlendBambusta. Erityisesti oli hyvä, että sitä riitti tupsuun, koska Novitan langasta se ei onnistuisi langan rakenteen vuoksi (lanka purkautuisi). Sitten vaan vapuksi joku semijärkevä (== ei lumisadetta) sää, niin päästään juhlimaan!

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Pikamekko

Sitten kun iskee inspiraatio, mikään ei pysty pidättelemään. Ei edes keskeneräiset edelliset työt langasta, josta haluaa työn toteuttaa. Piti siis ensin tehdä äkkiä sukat valmiiksi - taisivat jopa jäädä vähän pieniksi, kun pelkäsin, että tästä tulee loppumaan lanka kesken: Halusin tehdä mekon.
 Aloitin työn ylhäältä henkseleistä, sillä en tiennyt, kuinka pitkälle kolme vajaata lankakerää tulisivat riittämään. Siksak-kuvion toimivuutta nurinkurin en epäillyt yhtään, vaikka siitä, miltä helma tulisi näyttämään, ei ollut havaintoa. Mitään ohjetta tässä siis ei ollut pohjalla, vaikka tämmöisiä siksak-kuvioisia paitoja ja hameita näyttää nyt olevan taas lehdet täynnä. Tein eka pari erilevyistä henkseliä ja testailin että teenkö kavennuskohdassa "kaksi yhteen (silmukat käännellen), yhden oikein ja kaksi yhteen" vaiko "nosta, kaksi yhteen, nosta yli". Päädyin ensimmäiseen, sillä se sopi paremmin ylhäältä alhas neulomiseen. Henkseleiden perusteella sitten tein mitoituksen leveydelle. Helman mittaan leventelin mekkoa aina suurinpiirtein säännöllisin välimatkoin.
Langat riittivät juuri sopivanmittaiseen mekkoon, vaikka eihän tommosella pienellä niin helman pituudella ole merkitystä. Alareunaan tuli kivat terävät nystyt (vrt. kaula-aukon reuna, joka yleensä on tämmösissä siksak-mekoissa alareunana). Pari viimeistä pelkkää oikeaa normisti olevaa kerrosta neuloin nurin, jotta helma ei käpertyisi. Lopulta neuloin nappien tilalle virkattuja kukkia, kun en sopivia nappeja tähän hätään mistään löytänyt (tiedän, että jossain olisi yhdet sopivat, mutta minkäs teet - pitäs ehtiä kevätsiivous suorittaa). Mekko valmistui yllättävän nopeasti, kaikista häiriötekijöistä huolimatta. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen :)

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Järjestelmällisyyden kirous

Kaveri vinkkasi kerran aivan mahtavista vapaavirkkauksista, joihin oli törmännyt eräässä blogissa. Koska kaapissa on kamala kasa kaikenlaisia jämiä, päädyin viime syksynä vähäisinä käsien joutenolon hetkinä virkkaamaan erilaisia ymmyrköitä ja kukkia. Järjestelmälliselle ihmiselle moinen oli ihan kamalaa hommaa ;)

 
Hyvissä ajoin aloin yhdistelemään plänttynöitä mekoksi. Lopulta mekosta tuli vähän muotopuoli, mutta ei se kantajansa päällä ihan noin muhkuraiselta näytä, sillä se kellottaa hienosti. Takuulämminkin tuo on, koska aika iso osa langasta on hahtuvalankaa.


Mekko valmistui oikeastaan tammikuun alussa sopivasti kaikenlaisissa sukujuhlissa käytettäväksi.

Huomenna onkin sitten sopivasti käsityötarvikekirppis Kumpulan kylätilassa, niin voi käydä ostamassa lisää jämälankoja seuraaviin projek... eiku hetkinen, siis viedä yli jääneet jämät pois ;)

torstai 23. elokuuta 2012

Heräteostos

Kesäreissulla Heinolan Heilassa pysähtyessä jouduin hetkisen odottelemaan muita. Heilassa oli myynnissä Pirtin kehräämön lankoja. Suurin osa oli väriltään sopimattomia (oransseja sävyjä), mutta hahtuvalangasta oli houkutteleva vihreänkirjava kerä. Olin onnistunut jo kolme kertaa välttämään sen ostamisen, mutta kun käsilaukusta löytyi virkkuukoukku siinä odotellessa avaimia etsiessäni, ryntäsin takasin ostamaan kerän! Virkkasin langasta pienet tossut. Aimmin olen vain neulonut hahtuvalangasta, joka tuppaa katkeilemaan ärsyttävän helposti. Virkkaamiseen lanka sen sijaan näyttää sopivan oikein hyvin.

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Tennarit

Sopivasti, kun pääsi tennareiden teon vauhtiin, Moda-lehdessä oli Knittingroomin mainos, että "ohje ilmaiseksi" vauvan tossujen tekoon. Tosin pelkkää ohjetta ei sitten voinutkaan ostaa :( Lukihan se siinä mainoksessakin, kun oikein tiiraili, että jollain 10 eurolla olisi pitänyt tilata muutaman euron langat. Noh, onneksi moiseen työhön ei oikeasti ohjetta niin tarvita. Koon arpomiseen meni muutaman kertaa: noin koon 18/19 tossun pohjaan tarvitsi 20 ketjusilmukkaa ja kerroksia kahdeksan M&K EcoBabyBomull-langalla ja 2,5 koukulla. Loppu oli helppo katsoa kuvasta.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Lelusuunnittelua

Kirjaston loruhetkessä kirjastonhoitajat esittelivät vauvojen kirjojen lisäksi kivan kirjan, jossa oli kaikenlaisista kodin ylijäämätarvikkeista tehtyjä leluja (kirjan nimi taisi olla "Papiljottilehmä ja haalarihai"). Jo ennen tuota loruhetkeä olin aloittanut tekemään leikkimattoa. Tärkeää leikkimatossa on kirkkaat värit ja erituntuiset kankaat (yhden koskettelukirjanteko-ohjeen mukaan). Jälkimmäisiä oli, mutta kaikki kankaat olivat tummia - ei auttanut muuta kuin suunnata ostamaan värikkäitä kankaita. Harmi vain, Eurokankaan minitilkkulaari ei ollut tarjolla, mutta onneksi myyjä oli hiljaisena päivänä valmis jopa leikkelemään palakankaista minulle 15 cm kaistaleita ;) Mattoon tuli käytettyä kaikenlaisia ylijäämänauhojakin. Lenkurat ei ehkä kuitenkaan ole ihan paras idea, pikkusormet jäävät niihin kiinni. Käsityötarvikekirppiksellä ostin kaverilta ylijäänyttä sifonkia, josta hän oli tehnyt kukkia Parolan asema -blogin ohjeen mukaan johonkin juhlaan. Itse en käryttänyt noista kukista kaarevia, sillä se osoittautui hankalaksi lämpökynttilällä. Reunat sai poltettua purkautumattomiksi kuiteskin. Siispä kukista tuli aika erinäköisiä, varsinkin ku ne tuli lytättyä saumaan. Matto on ollut pidempään käytössä (ja kertaalleen jo pesussakin), mutta vasta nyt sain tehtyä siihen kaaret, johon Barbapapa-mobile pääsi roikkumaan. Kaarien sisällä on rautakaupasta ostettua sähköjohtojen suojaputkea ja ne on kiinnitetty kaverilta saaduilla hajonneista repuista ylijäänellä klipseillä. Toisessa kirjassa oli hulahula-vanteeseen kiinnitetty erilaisia materiaaleja vauvan tutkittavaksi. Talvella vaan ei löytynyt lähikaupoista kuin jotain erityisen painavia jumppavanteita, joten jouduin odottelemaan kesää. Renkaaseen tuli nyt kiinniteltyä vasta erilaisia kankaanriepuja, lisäksi voisi vielä neuloa tai virkata jotain ylijäämistä, sillä niitä on ;)

perjantai 28. lokakuuta 2011

Lontoon lankakaupat

Kesälomareissu suuntautui Lontooseen. Selvitin etukäteen lankakauppoja Ravelry-foorumilta, ja sainkin pitkän vinkkilistan. Pikkuliikkeet oli pieniä verrattuina esim. Menitaan, sen Soukan outlet-myymälästä tai Nordian lankamaailmasta nyt puhumattakaan. Lankoja oli vain vähän esillä, ja nekin todella kalliita (monet 4-5 puntaa 50 g, erikoisemmat yli 10 puntaa kerä). Toisaalta tavarataloissakin oli isoja käsityöosastoja.

Hauskin oli Liberty-tavaratalo, jossa oli tarjolla kaikenlaista hämmentävää design-esinettä vanhassa talossa (hyvä paikka ostaa esim. joululahjaksi 150 puntaa maksava painava nahkainen possu). Lankaosastolta löytyi Rowanin lankoja, joista sorruin ihanan pehmeään puoliksi merinovillaa, puoliksi puuvillaa olevaan 40-asteen konepesun kestävään lankaan. Tosin raskin ostaa vain 200 gramma, josta piti sitten kehitellä jotain pientä.



Päädyin tekemään pienen haalarin, sillä lanka tuntui oikein ihanalta eikä varmaankaan kutita. En saanut mitään ohjetta täsmäämään langan mallitilkkuun, joten jouduin soveltamaan. Otin lähtökohdaksi Modan 1/2011 lehdessä olleen pikkuhaalarin ohjeen. Koska minulla ei ole mitään havaintoa lastenvaatteista, kyselin kavereilta, jotka sanoivat, että vetoketju on näppärämpi kuin ohjeessa olleet nepparit. Siispä päädyin ensimmäistä kertaa ompelemaan neuleeseen vetoketjun. Vetoketjullisen lahkeen jouduin tekemään viiteen kertaan, ennen kuin sain kaiken oikein. Lopputulos ei ole ollenkaan samanlainen kuin ohjeessa, mutta toivottavasti mittasuhteet tulivat oikein.