torstai 27. joulukuuta 2007

Joululahjat


Nyt on joulu takana, ja pitäisi keksiä, mitä käsitöitä sitten tekisi - enää ei ole tarkkaa ohjelmaa joka "vapaahetkelle", että ehtisi saada kaikki lahjat valmiiksi. Viime viikot ovat kuluneet virkaten, ja jälleen lähinnä Novitan Huopasesta. Ensinnä tein kamalan kasan huopakukkia ja lehtiä Novitan talvi 2007 -lehden ohjeen mukaan. Tuloksena oli ainakin paljon puhtaita pyyhkeitä ;) Ompelin kukat kiinni risurenkaisiin (en styroksiin, kuten ohjeessa) ja viimeistelin kulta/hopea-(Novita)langalla, että kukat pysyvät nätisti paikoillaan.

Lopuista kukista tein koristeita: kukka ja muutaman vihreä lehti rautalankaan, ja virkataan rautalanka piiloon. Kuva on ihan kamala, kun tietenkin oli ihan pilkkopimeää. Miksei voinut olla lunta jouluna, pitääkö kaiken lumen sataa Pohjois-Amerikkaan tai -Afrikkaan?!? Ihan epäreilua, yrittää nyt kuvata tummansinisiä kukkia tässä pimeydessä, viime hetkellä, kun on ihan pakko jo paketoida lahjat ennen joulupukin lähtöä.



Seuraavaksi ohjelmassa oli jättiläistohveleiden virkkaus. Mistään ei löydy oikeankokoisia tohveleita, joten piti yrittää laskea, minkä kokoiset tohveleiden pitäisi olla ennen pesukoneeseen laittamista. Ohje on Novitan lehdestä (en nyt löydä oikeaa yksilöä), vertasin kengänkokoa ja tossun ohjepituutta, ja laskennallisesti noista olisi pitänyt tulla noin kokoa 47, mutta ei, niistä tuli liian isoja. (Kuvasta unohtui mittanauha, sohvan käsinoja on 60 cm, eli siitä voi vähän päätellä: siniset ovat jo käyneeet huovutuspesussa, harmaat ovat vasta menossa pesuun.) Tein samoin virkaten kaksinkertaisella langalla koetilkun, joka on nyt kahteen kertaan pesty: toinen kerta kutisti tilkkua vielä vähäisen (n. 10%). Eli koitamme pestä tossut toiseen kertaan, ja jos muu ei auta, voinee niihin neuloa jonkinlaista vartta, etteivät tipu heti jalasta.

Sitten vaihdoin langan materiaalin 925 sterling -hopeaan, pujoittaa siihen sodaliittisiruja, ja jatkaa virkkaamista: tuloksena oli ainakin omasta mielestäni kiva kaulanauha (pitää ehkä tehdä itsellekin jotain vastaavaa). Toinen tekemäni koru on ensimmäisen tekemäni hopeakorun kaltainen, koska sen saaja on pitkään ihaillut tuota rannerengasta. Lopuksi kolmanteen koruuntuli pujoteltua vaijeriin makeanveden mustia peacock -värisiä helmiä vuorotellen sinivihreiden siemenhelmien kanssa. Siitäkin tuli ihan kiva, nuo helmet olivat mukavia soikeloita, vaikka eivät kyllä minulle mieluista väriä, ovat ne saajalleen sopivia.

Pikkaisen meni aikataulu pitkäksi, viimeinen lahja valmistui vasta jouluaattona, ja jäi jälkitoimitukseen. Ohje on Novitan talvi 2007 -lehdestä, ja se oli vaan ihan pakko tehdä, kun pukine näytti niin hauskalta. Lankana työssä on Novitan Foxi ja Mambo, sävytys vaunuihin. Äiti ehdotti, että lisäisin huppuun korvat (niitä ei ohjeessa ollut), ja kyllähän korvat tuohon hyvin istuvat. Haukku auttoi kiltisti korvien sopivassa sijoittelussa, ja pääsi palkkioksi kuvaan.

Viivin villapaita oli liian suuri, kuten vähän pelkäsinkin. Pituus on sopiva, mutta koira liian laiha ;)

torstai 13. joulukuuta 2007

Paljon onnea, Mummi!

Oikein hyvää 90-vuotissynttäriä Mummille!

Kuulin huhun, että kaikki mummin sormukset olivat jääneet suuriksi vuosien varrella, joten pitihän sitä sitten värkätä synttärilahja. Ovelasti aikaisempia tekeleitä mummille esitellessä tuli kälyn kanssa katsottua, että mikä tekemistäni sormuksista olisi sopiva. Kaikki olivat liian suuria. Mitoitusta sai kyllä jännittää, sillä omista sormista vain pikkusormi oli tarpeeksi pieni (sormuksen poistamiseen omasta nimettömästäni sovituksen jälkeen piti käyttää apuvälineitä). Olisin saanut sormuksen kyllä taottua isommaksi, mutta kiillotukseen tarvittavia härveleitä ja aineita minulla ei (ainakaan vielä) ole. Hyvin sopi, ja vaikutti mieluisalta lahjalta :)

Koruille pitää tietenkin olla joku korurasia, mutta sellaista ei ollut käsillä. Virkkasin sitten pienenpienen pussukan sormukselle. Pussukan lanka on Novitan Silveriä ja suljinnaru Malibua.

Nyt pitää siirtyä joulupukin apulaiseksi, sillä joululahjat ovat pahasti vaiheessa, kuulemma.

lauantai 8. joulukuuta 2007

Viivin villapaita


Talvi lähenee kovaa vauhtia, vaikka ensimmäiset lumet ovat sulaneet pois ja lämpöäkin on taas yli viisi astetta. Tein siis yhdelle mäyräkoiralle villapaidan, kun kuulin sen palelevan, ja muistin jossain lehdessä nähneeni mäyrikselle villapaitaohjeen. Ohjekin löytyi, Novitan talvi 2005 -lehdestä. Langat löytyivät lankalaatikosta, ja monivärisen langan sain jopa kulutettua loppuun. Kaulukseen kudoin muutaman kerroksen heijastinnauhaa, ettei koira huku syksyn pimeyteen.

lauantai 1. joulukuuta 2007

Magneetteja ja rihkamaa, punontaa ja pikkujoulut


Lukot ovat kalliita ja usein rumia, nauhojen päättely on vielä hakusessa, eikä helmet oikein innosta (vielä?). Jossain helmikaupassa törmäsin magneetteihin, ja toisaalla sitten näin helminauhoja, joissa tasaisin välein oli magneetteja. Todella näppärää. Viimein sitten itsekin sain hankittua sinisiä magneetteja: Ensimmäiseen nauhaan tuli siniset magneetit ja hematiittia pujoteltuna Soft Flex Sterling Silver vaijeriin, koska tietenkään en malttanut odottaa ja ostaa tavallista vaijeria. Sitten piti tietenkin tehdä tarviketilaus: Soft Flexin 21-säikeistä vaijeria ja lisää helmiä ja magneetteja, jotta saisin tehtyä negatiivin ensimmäisestä, eli hematiitin väriset magneetit ja siniset helmet. Jotta kaikki ei olisi vain tummien vaatteiden kanssa sopivia, ja Villihelmestä löytyi hopeanvärisiä magneetteja, kolmannesta tuli sitten vihreä. Tummuutta tuli käytettyä oikeastaan vain tekosyynä, lupana tehdä heräteostoksia ;) Kaikki nämä ovat periaatteessa samanmittaisia, mutta käytännössä vähän eri pituisia, kukin on hieman yli metrin mittainen. Todella monikäyttöisiä, sopii niin ranteeseen kuin erilaisiin kaula-aukkoihin!

Iäisyyksiä sitten tuli punottua ensimmäiselle omatekemälle hopeakorulle pariksi kaulanauha, mutta sen päättely jäi tekemättä sopivan materiaalin puuttuessa. Tampeen kädentaidot -messuilta tuli osteltua Hill Tribe -hopeahelmiä, sillä mistään ei tahdo saada hopeisia kartiomaisia töttöröitä punottujen töiden päättelyyn. Oikeastaan näistä tuli jopa paremmat näin pääteltyinä. Varsinkin tuossa viikinkipunoksessa olevat helmet olivat näppärät: käänsin pihdeillä toisen pään helmestä enemmän auki, jolloin punos mahtuu paremmin helmen sisään ja päättely jää piiloon. Toinen kaulanauha on "kudottu" virkkuukoukun avulla, neljällä silmukalla putkea tehden. Lukkona on hävyttömän hintainen, hävyttömillä postikuluilla Slöjd-Detaljerista tilattu rinkula. Tosin yhdelläkin pärjää pitkälle ;)

Pikkujouluja varten tuli tehtyä Tiimarin värillisestä metallilangasta viikinkipunosrannekoru (Miksi näitä nyt oikein kutsutaan? Ei tuo ole rannerengas eikä -ketju, olkoon siis rannekoru). Koska punainen ei oikein ole värini, ja Tiimarin laarissa oli sinistäkin lankaa, piti sitten moinenkin ostaa. Hieman eri hintaluokassa näissä kun kuljetaan: tuo 22 metrin lankakerä maksoi muutaman euron, ja siitä riittää hyvin sekä kaula- että rannekoruun. Päättelyä varten piti hankea Hobby Pointista vähän paksumpaa metallilankaa. Helmet on Barcelonan tuliaisia, jotain rihkamaa Casa Torresin helmikaupasta.

Ylläolevan rannekorun lisäksi pikkujoulukoruihin kuului jo aiemmin blogissani esillä olleet hopeasavesta tehdyt lumipallot. Kaulakoru sai punaisen nauhan, ja korvikset ihan tavalliset koukut. Kumpikin kesti ihan hyvin käyttöä, eivätkä varisseet palasina lattialle missään vaiheessa, vaikka jotenkin nämä hopeasavipursotteet tuntuvat pelottavin haurailta käytettäviksi.