lauantai 30. maaliskuuta 2013

Toisetkin löytölankasukat

Toissa käsityötarvikekirppikseltä löydetyistä langoista syntyi toisetkin sukat pikavauhtia, että saisi lopuista näiden turkoosia sisältävien lankojen keristä tehtyä jotain muuta. Onneksi pieni langansotkija alkaa hiljanneen ymmärtää, että välillä on vaan pakko saada neuloa. Toki hänellä on oma "lankakerä", jolla voi vähän hämätä - hetkeksi.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Lämpötila kuin pakastimessa

Aamulla ulkolämpömittari näytti samaa kuin pakastimen mittari. Onneksi irtohihat valmistuivat juuri, sillä lisälämmikettä tarvitaan. Lupaa tehdä kokonainen villapaita odotellaan yhä ;)

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Viime kerran saalis

Viime syksyn käsityötarvikekirppiksen saalislangoista syntyi sukat. Koitin olla ostamatta mitään, mutta naapuripöydän myyjällä oli ihan liian herkullisia lankoja. Onneksi yksi kaveri ehti ensin, muuten olisi voinut käydä isompikin vahinko ;)

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Järjestelmällisyyden kirous

Kaveri vinkkasi kerran aivan mahtavista vapaavirkkauksista, joihin oli törmännyt eräässä blogissa. Koska kaapissa on kamala kasa kaikenlaisia jämiä, päädyin viime syksynä vähäisinä käsien joutenolon hetkinä virkkaamaan erilaisia ymmyrköitä ja kukkia. Järjestelmälliselle ihmiselle moinen oli ihan kamalaa hommaa ;)

 
Hyvissä ajoin aloin yhdistelemään plänttynöitä mekoksi. Lopulta mekosta tuli vähän muotopuoli, mutta ei se kantajansa päällä ihan noin muhkuraiselta näytä, sillä se kellottaa hienosti. Takuulämminkin tuo on, koska aika iso osa langasta on hahtuvalankaa.


Mekko valmistui oikeastaan tammikuun alussa sopivasti kaikenlaisissa sukujuhlissa käytettäväksi.

Huomenna onkin sitten sopivasti käsityötarvikekirppis Kumpulan kylätilassa, niin voi käydä ostamassa lisää jämälankoja seuraaviin projek... eiku hetkinen, siis viedä yli jääneet jämät pois ;)