Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsine. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsine. Näytä kaikki tekstit

lauantai 26. helmikuuta 2011

Kasa mustaa tylliä

Perjantaiksi piti tälläytyä ihan pidemmän kaavan mukaan - eikä moisiin juhliin vanhassa puvussa mennä, joten piti tehdä uusi iltapuku vanhojen seuraksi. Tällä kertaa valitsin materiaaliksi tyllin, ja menetelmäksi kankaan kasaamisen mallinuken päälle. Moista ei ole tullut vielä kokeltua, vaikka nukke on ollut olemassa jo pari vuotta (ja sitä ennen toinen nukke vuosia sitten).

Eipä todellakaan ollut yhtään niin helppoa kuin televisioissa näyttäisi olevan: ensimmäisen hyvän lopputukloksen jälkeen koko homma piti purkaa alas ja joka #€%& sauman ompelu piti miettiä erikseen nuken päällä, ommella, kasata takas nuken päälle ihmeteltäväksi, nupittaa, ottaa pois nuken päältä... Lopputulokseen olen kuitenkin ihan tyytyväinen.

Tyllikasan alle tein tavallisen leveän hameen vihreästä kamalan sähköisestä tekokuitusatiinista. Väliin tuli vielä mustasta taftista yksi hame, jossa on seitsemän halkiota polveen asti. Sen tekemiseen käytin pohjana 6/2010 Moda-lehdessä ollutta iltapuvun kaavaa. Tietenkin kummankin hameen helma piti kääntää käsin, koska niin vaan kuuluu tehdä ;)

Loppupalan päällihameen etupuolen huntutyllistä käytin huiviin, johon ompelin satiininauhan päihin. Tylli on kaksin kerroin, ja muodostaa jättimäisen taskun, sillä en ommellut hulpioreunoja yhteen mitenkään, sillä se olisi näkynyt. Tylliä kului yhteensä reilu 12 metriä, kolmea eri lajia.

Jotta aikaa ei olisi jäänyt yli vaan perinteinen viimehetken helmanompelupaniikki toteutuisi, keksin kaksi viikkoa sitten, että tarvitsen myös hansikkaat. Kaapista löytyi Novitan Kotiväki-lankaa (jota olen ostanut joskus pari vuotta sitten jakkua varten), josta neuloin 2,5 puikoilla hansikkaat ilman ohjetta. Selkämyksen pitsikuvuion löysin Erika Knightin pitsimallikirjasta.

Tällä kertaa kävin vielä ihan ammattilaisilla värjäyttämässä naamani ja kääkerryttämässä tukkani. Lopuksi vielä mistä kaikki suunnittelu alkoi: yhdestä vanhasta prosessorituulettimesta ;)

maanantai 13. joulukuuta 2010

Taas uusi tulokas

Kuulemma pikkukakkkosella on joku lohikäärmepeli, jota ohjataan huutamalla lohikäärmeelle, joka sitten lentää korkeammalla. Virkkasin tästä lohikäärmeestä tietämättömänä seuraavaa uutta sukulaista varten raidallisen liskon tuttujen tulokastossujen lisäksi. Tosin isoveli taitaa leikkiä liskolla ensin, mutta eihän pikkunen vielä mitään moisesta lelusta ymmärrä :) Molemmat valmistuivat iät ja ajat sitten, mutta viimein tänään lahjat pääsi antamaan.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Sormettomat

Mummin kädet ovat kovin kylmät. Tässä niille lämmittimet, joilla saa vielä kuitenkin jotain tehtyäkin. Lankana käytin laatikosta jostain ylijäänyttä Novitan Nalle Syksy-lankaa, ja ohjeena vilkuilin jotain vanhoja sormikkaita, sillä mitään ohjetta en jaksanut lähteä etsimään.

sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Jälleen joululahjoja

Vaikka aloitin joululahjojen teon vasta pikkujoulujen jälkeen, sain ne valmiiksi hyvissä ajoin, puoli viikkoa ennen joulua. Tosin tällä kertaa ei tullutkaan ryhdyttyä mihinkään haastavaan sarjatyöhön, vaikka sitäkin tuli tehtyä: Tehtailin lisää hedelmäpusseja, yhteensä 24 kappaletta, vähän erivärisiä. Olen nimittäin huomannut, että multaisille perunoille olisi hyvä olla erivärinen pussi, etteivät esim. tomaatit likaannu seuraavalla kauppareissulla. Muutaman pussin jätin itselleni, sillä kaikki omat vanhat ovat valkoisia.

Suuritöisin joululahja on traktoreista pitävälle kummipojalleni. Tämän tekemisen aloitin iät ja ajat sitten, ohjeena oli Novitan Syksy 2006 -lehdessä Isoveli-langasta tehty lapsen paita, jossa oli jonkinlaista kuvioneuletta pinta. Jätin kuvioneuleen tekemättä ja neuloin pyöröpuikoilla paidan - siitä tuli ihan omituisen kokoinen! Purkaminen ja uudelleen aloittaminen on ärsyttävää, mutta onneksi kaveri käsityökerhossamme purki paidan puolestani bussia odotellessaan ja sain tehtyä uuden, saatuani mitat. Traktoria varten googlailin vähän, ja sitten vaan huopavillaa paidan pintaan tökkimään :)

Paidasta jäi vhän lankaa yli, joten vanhemmatkin saivat sitten paitaan sopivat pipot. Näihin ei ole ohjetta, kunhan googlasin "Novita Isoveli pipo", ja sain aloitussilmukkamäärän. Tosin ekasta piposta tuli ihan liian kireä (72 silmukkaa), joten sekin piti purkaa. Toisessa versiossa (kuten etukäteen annetussakin joululahjassa) on 84 silmukkaa, 3 oikein ja 3 nurin neulottuna. Naisen pipo on päätelty suoraan kaikki, jolloin päälaelle tulee tasainen alue, miesten pipot on päätelty vähän myöhemmin aluksi joka kahdestoista (muistaakseni) silmukka ja siitä sitten vähentäen joka kerros välistä silmukoita.

Aiemmin annettu pipo sai seurakseen mustat lapaset, joihin oli alunperin tarkoitus vaan huovuttaa mustaa huopaa kämmenselkään lämmöneristyksen parantamiseksi, mutta eihän siihen kyennyt: lapaset saivat ensin silmät ja sitten hampaat. Toinen yrittää olla vampyyri ja toinen ihmissusi. Kumpikin kaipaa vähän jo hammaslääkäriä, hampaat kun meinaavat lähteä irti. Lapasille löytyi ohjetaulukot (7-veljestä, isoveli-, ja nalle-langoille) Novitan syksy 2007 -lehdestä (samoin kuin netistä), mutta tein vielä vähän isommat salaisten mittailujen perusteella.

Äiti antoi aiemmin syksyllä neljä nauhallista puuhelmiä ja yhden kivihelminauhan todeten, ettei niiden kaulanauhaksi laittaminen ole inspiroinut häntä. Otin näytehelmet mukaan Tampereen kädentaitomessuille, josta ostin pari eriväristä turkoosia kivinauhaa lisää. Pujottelin sitten vaijeriin neljä kaulanauhaa siten, että jokainen niistä on vähän erimittainen, joten niitä voi pitää myös yhdessä.

Isälle tein kaulahuivin New Yorkista Union Squarella olleilta maalaismarkkinoilta, Catskills Merino Sheep Farmin kojusta ostamastani käsinkehrätystä, indikolla värjätystä merinovillasta. Mitään varsinaista ohjetta kaulaliinaan ei tarvitse, mutta Erika Knightin Knit & Purl -kirjasta on helppo kaivaa pintakuvioita. Tässä on 5 oikein, 5 nurin -neuletta yhteensä 25 silmukkaa, ja jokainen kerros on samanlainen. Erittäin helppo :)

Käsinvärjätyssä langasta muuttui kädet ja puikot ihan sinisiksi jo pienen neulomisen jälkeen. Langan myyjä kehotti huuhtelemaan valmiin työn lopuksi useaan kertaan. Huuhtelin huivia joku 30 kertaa, ja silti siitä edelleen lähti väriä. Enempää ei kuitenkaan ehtinyt sitä liotella, että pukin pakettiin sai kuivan huivin. Ei siis kannata pitää valkoisen paidan kanssa tätä huivia sateisella säällä ;)

perjantai 26. joulukuuta 2008

Tekemisen hauskuus

Hauskinta oli kyllä tehdä lahjoja lapsille, vaikka lapaset tulikin äideile annettua ;) Lapaset itsessään eivät juuri tuulta pidättele, mutta selkämyksen huovutettu pinta pitäisi auttaa käsien pitämiseen lämpimänä rattaita työntäessä. Samalla voi sitten huvittaa pikkuistaan (koirakin näytti huvittuvan lapasista, ehkä niissä oli vielä lampaantuoksua jäljellä tavallisia lapasia enemmän), mutta repimistä korvat, sarvet, piikit ja selkäevät eivät kestäne (korjauspalvelu hoitaa kyllä irronneet osat takaisin paikoilleen).

Lapasten ohje on Novitan Syksy 2007-lehdestä, ja ne on tehty Isoveli-langasta vitosen puikoilla - lapasen tekemisessä ei kauan nokka tuhissut. Kämmenselkään tuli huovutettua ökkiäisiä ihan perinteisesti neulahuovuttamalla. Idea tekniikasta on Espoon työväenopiston kurssilta, en kyllä muista mitä siellä oli lapasen selkämykseen huovutettu, mutta jotain kuiteskin.

Eikä pikkupojalle voinut pelkkää villapaitaa joululahjaksi antaa, sehän on enempi vanhempien mieleen. Koska lahjan saaja tykkää kokeilla miltä erilaiset asiat tuntuvat (ja maistuvat), tonttu tuli tehtyä enempi kokeiltavaksi kuin katseltavaksi - toki tietty katseltavaksikin, mutta ei niinkään tyylikkääksi tai sisustukseen sopivaksi ;) Tekeminenkin oli hauskaa, kun ei tarvinnut kerrosia laskea ja ohjetta seurata, tarttui vaan virkkuukoukkuun ja jonkinasteinen tonttu tuli lopuksi valmiiksi.

Lisää joululahjoja

Pienissä villapaidoissa on se kiva, että ne valmistuvat äkkiä :) Pyöröneuleena tehty paita tarvitsi vain pari noin kahdeksan silmukan levyistä saumaa kainaloissa, joten viimeistelyäkin oli olemattomasti. Ohje on Dropsista, mutta edellisen paidan kaula-aukon jättimäisyys ei ollut hyvä, joten tein tähän pienemmän kaula-aukon ja korkeamman kauluksen, jotta kylmillä lattioilla konttaajan kurkku ei palellu (poikaa kun ei haittaa lainkaan pään yli vedettävät vaatteet, ne on pikemminkin hauskoja ja naurattavia). Lanka oli Tallinnassa Liann-Löngadista, joka oli oikein kivanoloinen lankakauppa: Italialaista Super Trekking -lankaa, joka piti kutoa 2,5 puikoilla. Tämä lahja valmistui ekana ja vikana: meinasin unohtaa hankkia napit!

Kärjestä aloitettujen villasukkien neulominen (Novitan Talvi 2008 -lehdestä ohje) on paljon hauskempaa kuin perinteisesti päin tehdyt villasukat. Nämä on tehty Novitan Nalle Syksystä, tuli oikein jouluiset. Vaikka Novitan sivuilla on senttimitat eri kokoisille kengille, jotta voi yrittää tehdä oikeankokoiset sukat sovittamatta, ei noista ihan oikeankokoiset taaskaan tulleet. Yritin edellisistä kyllä arvioida, paljonko lisäsenttejä tulee kantapään kohdalla, mutta koska nämä on myös vähän leveämmät kuin edelliset sukat, sukista tuli vähän isot. Mutta pesussa sitten kuiteskin vähän kutistuu, ja sisällä ilman kenkiä käytettynä ei pieni ylimitta haittaa ;)

Pitkävartisia palmikollisia sormikkaita on tullut jo parit tehtyä, ja ensimmäiset nähdessään tämän lahjan saaja oli silleen "mulle kans" ;) Piti sitten tietty tehdä, ja lankalaatikosta löytyi jopa kaksi kerää viininpunaista Woolia, eli juuri sopivasti näitä Novitan Syksy 2007 -lehdessä olleita sormikkaita varten. Tänä pimeänä lumettomana talvena vaan kaikista valokuvistakin tulee mustia, eikä väri oikeasti näytä ihan tuolta. Sormikkaiden tekeminen ei ollut ihan yhtä kamalaa kuin varvassukkien varpaiden nysvääminen ;)

Lisäksi tuli vielä tehtyä kasa hedelmäpusseja kaupan muovipusseja korvaamaan. Näistä tuli sitten vielä lisätilaus ;)

lauantai 2. helmikuuta 2008

Ensimmäinen tilaustuote


Ystäväni pyysi minua tekemään hänelle kaulahuivin kaveriksi sormikkaat ja sain tehtävää varten kaksi kerää 7-veljestä-lankaa. Löysin jopa ohjeen, Novitan Kevät 2006 -lehdestä, eli ei tarvinut arpoa, Paksusta langasta sormikkaat syntyivät äkkiä ja lankaa jäi paljon yli. En kuitenkaan ole ajatellut vaihtaa alaa, ja ryhtyä tilausneulojaksi ;)

lauantai 19. tammikuuta 2008

Onnea, onnea, onnea!


Keskitalveen osuneen sateisen päivän piristeeksi saa toivottaa onnea uudelle ihmiselle! Perinteisten tossujen lisäksi, edellä olleen kypärämyssyn kaveriksi tuli tehtyä myös lapaset tai miksikä nyt kutsua noita, kun eihän niissä ole peukkuja.

Lisäksi piti kaivaa esiin kaikkein kirjavimmat langat, ja tehdä pehmoeläin uudelle tulokkaalle. Tätä lajia pitää selvästi harjoitella. Jaloista tuli aika omituiset, eikä naamakaan ole ihan sellainen kun se ajatuksissani oli.

tiistai 28. elokuuta 2007

Mulle kans!



Tuli sitten tehtyä itsellekin samanlaiset sormikkaat kuin lahjaksi menneet. Lanka on samasta ylijääneistä, "raitoja hihoihin" -pinosta, eli Novitan Wool-lankaa. Tälläkin kertaa toisesta tuli tiukempi kuin toisesta, mutta ei se käsissä näy. Tein lyhyemmät varret, että lankaa riitti pitkille sormilleni. Miksei tätä ihanaa petrolinsinistä enää tehdä?

Kohta alkaa virallisesti syksy, ja voi lopettaa tämän kesänmittaisen langanostolakon. Ostolakko on ihan tyhmä idea ;)

(Vaihdoin kuvan parempaan, kun viimein oli aikaa ja auringonvaloa.)

torstai 16. elokuuta 2007

Lapasperhe


Jaik, äkkiä jostain häälahja kavereille... Lankalaatikoista löytyi taas jotain muuta työtä varten ostettua lankaa, vihreää Huopasta. Se oli kuin morsianta varten ostettua! Tein siitä koko perheelle lapaset Novitan syksy 2007-lehden ohjeen mukaisesti (kaksinkertaisesta langasta). Lapasiakaan ei ole koskaan ennen tullut tehtyä. Kauan näiden tekemisessä ei nokka tuhissut.

lauantai 11. elokuuta 2007

Talvi lähestyy hitaasti


Kuumuudessa ei huvita tehdä mitään kovin suuritöistä (kuten mattoja?). Jotain pientä silti pitää puuhata, kun ei osaa olla kädet jouten.

Novitan syksy 2007 -lehti oli aika pettymys (tuollasia kammottavia lepakkohihaisia takkeja ei kyllä voi päälleen laittaa. 80-luvusta on vielä liian vähän aikaa), mutta jotain tehtävää siitäkin löytyi: pitkävartiset sormikkaat. Laatikoista löytyi kaksi kerää oikeastaan raidallisia hihoja varten ostettua Wool-lankaa (mutta raidallisia hihoja on jo kylliksi), joten ei "tarvinut" vieläkään mennä lankakauppaan (langanostolakko alkaa jo kyllä kyllästyttää).

Jätin ohjeessa olleen ranteen kohdan joustinneuleen tekemättä. Jotain häikkää tuossa ohjeessa oli palmikon suhteen. Ihan kuin kirjoitetussa ohjeessa olisi unohdettu kämmenselän palmikko, sillä se ei osunut keskisormen kohdalle täsmällisesti, kuten ohjeen kuvassa näyttäisi olevan. Piti siis hieman säätää. Lisäksi toisen sormikkaan peukalo olisi ohjeen mukaan tehtynä tullut kämmenselkään :) Onneksi jotain tekemisestä ymmärtää itsekin, vaikka ensimmäistä kertaa sormikkaita olinkin tekemässä. Meinasi vaan paniikki iskeä langan loppumisen suhteen, kun eihän tuotakaan väriä enää saa kaupoista, joten toisesta sormikkaasta tuli paljon tiukempi kuin toisesta. Silti uskaltaudun antamaan nämä lahjaksi.