sunnuntai 2. elokuuta 2009

Korutehtailu jatkuu

Lumihiutaleobsidiaatisiruja ja -viuhkan sisältänyt
kaulanauha on jäänyt täysin käyttämättömäksi, joten purin sen. Sen sijaan samaan aikaan tehty sodaliitti-kaulanauha, jossa viuhkahelmien välissä on pieniä hopeahelmiä ja hopeaputki, on ollut todella paljon käytössä. Siispä hyvää designia kopioiden tein kaksi uutta kaulanauhaa. Turkoosiin riitti vielä ihan samoja välihelmiä, mutta lumihiutaleet saivat väleihinsä kuvioituja pikkuhelmiputkia. Harmi, ettei noita pienenpieniä puuvillanyöriin pujotettuja Hill Tribe hopeaputkiloita ole enää näkynyt Villihelmessä.

Tyllillä valssatusta hopealevystä tuli tehtyä myös riipus. Se on juotettu kasaan kahdesta sileästä ja kahdesta tyllipalasta käyttäen pastaa, todella helppoa kun viimein vaan sai aikaiseksi ;)
Tätäkään ei ole tullut käsiteltyä kanamunapatinoimisella, ja sileät hopealevytkin on vähän niin ja näin sileitä. Pitää hankkia lisää koruhiekkapaperia, ja kehittää joku tikku hiekkapaperin sisään, että saisi oikeasti naarmut pois. Ne ei pelkällä dremel-kiillotuksella häivy näkyvistä. Kunnollista kiillotusta ennen tuota ei kannata patinoida, muutenhan naarmut vaan näkyisivät selvemmin ;)

Pihtien lisäksi hopealankaa on tullut pahoinpideltyä myös kokkipolttimella. Tein kahden nro 8 neulepuikkojen ympärille pyörittäen lenkkejä ja kiroilin monta kertaa niitä sahatessani, sillä spiraali meinasi hajota. Puikot sentään säilyivät ehjinä, ja sain aikaiseksi kasan lenkuroita. Juotin lenkit, sillä ensimmäinen yritelmäni pyörittää kahdeksikkoja tai jotain enemmän kierutettuja lenkuroita jigin avulla tuotti vain kasan mutkaista lankaa. Kierutettuja lenkuroita tarvitsin lapis latsuli -lättyjen väliin kaulakoruun, joka on odottanut tekeytymistään yli vuoden. Lenkurat eivät kestä lähempää tarkastelua, ne ovat epätasaisia, kieroja, ja täynnä pihtien jälkiä. Vasta jossain puolivälissä keksin, että yhdessä kirjassa käytettyjen kaksien lattapihtien sijaan voisin käyttää kaksia pyöröpihtejä pitäenkin lenkin sisältä kiinni lenkin päältä kiinni pitämisen sijaan. Pihtien jälkien määrä väheni, mutta juotossotkut jäivät laiskalta viilaajalta jälleen piilottelematta. Lopputulos on kuitenkin aika juhlava.

Paikan päällä Villihelmessä on paha ansa, laari sekalaisia pieniä hopeahelmiä. Ansaan tuli jumituttua joskus keväällä, ja nyt viimein sain tehtyä helmistä jotain. Lajittelin helmet jonkinlaiseen kokojärjestykseen ja laitoin väleihin littanoita laavahelmiä. Tietenkin kumpiakin jäi vähän yli, ja piti täydennyshankintakierroksella ostaa muutama hopeahelmi lisää. Tällä kertaa osasin varoa ansaa, eikä lasku ollut niin suuri. Suunnitelman kanssa on aina parempi mennä kauppaan kuin päämäärättömästi harhaillen ;)

Purin myös aiemmin vaijeriin ripustetun kukan, sillä kuiten tuli todettua, se ei toiminut. Uusi yritelmä syntyi blogien selaamisen inspiraationa kieputtelemalla 0,4 mm hopealankaa terälehtihelmien ympärille tukirangaksi. Samanlaisen kohtelun sai jonkun tilauksen yhteydessä saamani siniset pienemmät terälehtihelmet. Naruna kummassakin on sterlinghopeavaijeria.

Kaiken hopealangan vääntelyn välillä on mukava tehdä jotain vähän helpompaa: vaijeri on aina ystävällinen :) Hematiittirinkuloiden väliin tuli hankittua riisimäisiä helmiä, sillä yhdessä aiemmassa korussa tuttuja putkiloita ei löytynyt niin pieniä, että ne olisivat mahtuneet rinkulan sisään. Riisit ovat taasen vähän liian lyhkäsiä, mutta ehkä on ihan kiva, että välistä pilkistää vähän vaaleaa hopeavaijeria. Niskan puolelle laitoin jokusen matkaa pelkkiä riisihelmiä. Näin korusta tuli vähän kevyemmän oloinen ja rinkuloita riitti myös rannekoruun. Ehkä moisiakin oppii käyttämään joskus. Kaiken tämän tehtailun lomassa tuli ostettua myös iso kasa koukkuja lisää kirjahyllyn koruripustusviritelmään, nyt ne tulivat tarpeeseen.

Korvistehtailua

Viime viikolla tyhjentelin helmikassiani ja hankin täydennyksiä, jotta saisin jotain koruja pitkästä aikaa valmiiksi asti. Aloitin korvisten tekemisellä, sillä ne ovat pieniä ja ennen kaikkea valmistuvat äkkiä. Harjoittelin hopealangan taivutusta ensin NaNasta joskus ainakin vuosi sitten ostamiini lapis latsuli -lättänöihin ja sitten käsityömessuilta hankittuihin sodaliittipalloihin, jotka jätin aiemmin tehdystä kaulakorusta yli juurikin korviksia varten. Periaatteessa jälkimmäisissä langan kuuluisi olla kiinni pallossa, mutta ei se millään suostunut. Luulen, että tuo 1 mm hopealanka on liian paksua, 0,8 mm paksuinen taipuisi helpommin.

Valssikurssilla tehdystä tyllipainetusta hopealevystä riitti myös korvakoruiksi. Nämä riippuvat kolmiot eivät ole saaneet kanamunapatinointikäsittelyä, saa nähdä jaksaako moisen joskus niille tehdä. Se tosin vaatii uuden kiillotustavan keksimisen, koska ero ei ole suuri. Kaiken hopealankavääntelyn lisäksi piti tehdä välillä jotain vähemmän sormia rasittavaa, eli helmien pujottelua vaijeriin: hematiittirinkulat löytyivät helmilaukusta jonkun heräteostokerran jäljiltä, mutta pienet riisinjyvähelmet kuuluvat täydennyshankintoihin (kaulakorusta kohta ;)

Hematiittihelmien lisäksi on tullut kaupoista haalittua laavasta tehtyjä helmiä. Täydennysostoretkellä Villihelmessä löysin Hill Tribe -tyyppisiä korupiikkejä. Tavattoman pehmeitä väännellä, ainakin verrattuna tuohon milliseen hopealankaan, korviksia tehdessä pelotti, että piikki menisi poikki. Koukukseen nämä saivat joskus aiemmin samoin Villihelmestä ostetut koristeelliset korviskoukut. Littanoiden ja pyöreiden laavahelmien lisäksi olen Thuja Designista
jonkun kurssin yhteydessä ostanut korviksia ajatellen pyramiidimaisia laavahelmiä, joista nyt tuli tehtyä kahdenmittaisia korviksia.

Hieman tuo pyramidin huippu kärsi, olisi pitänyt käyttää ohuempaa lankaa, mutta sitä ei ollutkaan kassissani, enkä malttanut odottaa. Jotenkin tuo kivikin näyttää ruskeammalta kuin pallurat, joten ehkä nämä ovat lopultakin tuomittu käyttämättömiksi, mutta saa nyt nähdä. Kaikenmallisten laavahelmien joukosta löytyi myös pyöreitä helmiä. Villihelmestä hankittujen pikkuhopeahelmien joukosta löytyi pari kalottia, jotka päätyivät hatuiksi näille palloille. Toiset koristeelliset korviskoukut päätyivät myöskin näihin. Langanvääntelykin alkoi sujua: alaspiraaleista tuli jo melko tyydyttäviä, mutta yläreunan lenkki vaatii vielä harjoittelua. Pihtien jäljet kaikissa ovat hirveitä, ehkä vielä joskus opin ;)

lauantai 1. elokuuta 2009

Hopearästejä ja laatikoiden löytöjä

Keväällä tuli käytyä Thujan valssikurssilla kuvioimassa hopealevyjä. Mukaan tuli otettua monenmoista kangasta ja pitsiä, koska jossain kirjassa luki, että melkein mikä vaan jättää jäljen hopealevyyn. Näin ei kuitenkaan ollut: kankaat olivat liian pehmeitä jälkien jättämiseen. Paras jälki jäi tyllistä. Siispä tuli kokeiltua myös hopealangan teippaamista levyn pintaan ennen valssin läpi puristamista. Lanka oli turhan pehmeää. Rautalangasta sentään jäi jälki. Tyllikuvioitu sormus koostuu kahdesta 0,8 mm levystä, joista päällimmäinen on leikattu vinoon ja se on vähän isompi, eli sormuksessa on rako. Ei siitä ihan semmoinen tullut kun suunnittelin, mutta ihan hyvä kuitenkin.

Kuviot tuli tehtyä levynpalalle, jonka sitten sahasin suunnitelmien mukaan kappaleiksi ja tein osia koruihin. Viimeistelyt jäi keväällä tekemättä, kun ärsytti ero suunnitelmiin nähden, joten korujen valmistuminen viivästyi reilusti. Kokeilin näihin kananmunalla patinointia (keitetty litattu kanamuna suljettavaan pussiin korujen kanssa). Hyvin tummuivat, mutta seuraavan pitkän tauon aiheutti ihmettely, miten saisi ylimääräisen patinan pois. Lopulta ajelin dremelin silikonisella kiillotusharjalla tylysti ylimäärästä tummuutta pois. Lähtihän noista uurteistakin patinaa, mutta on ne vielä tummempia. Jos joskus jaksaa, toistaa homman jollain toisella kiillotustavalla. Kaulakoruun tuli naputettua rautalankauurteiden lisäksi myös muutama painauma. Korvakorut (koukut vielä puuttuvat) ovat erimittaiset, miten levystä saikaan kaikkein eniten kuvioita irti. Takapuolella näkyy hassusti sen teipin jäljet, jolla rautalanka tuli kiinnitettyä levyyn valssauksen ajaksi. Sormuksen reuna on epätasainen, kun en halunnut sahata kuvioita rikki, kun sen oli suurella vaivalla saanut aikaiseksi. Lisäksi sormus on lyöty tynnyriksi (voisi tehdä jonkun suorareunaisen tynnyrinkin joskus).

Joku päivä tässä siivousta vältellessäni levittelin helmilaukun sisällön pitkin ja poikin tutkiakseni, mitähän sitä on tullut haalittua ja mitä voisi tehdä seuraavaksi. Laatikosta löytyi mm jonkun Villihelmi-tilauksen kiitoslahjana saatu hematiittirinkula (olen ollut huomaavinani, että jos tilaa vain yhtä "väriä" kerralla, lahja on sitä samaa väriä ja käyttökelpoisempi, kuin jos tilaa sekavärisiä tai pelkkiä lukkoja). Sitä varten olikin valmiiksi nauha: aiemmin tuli tehtyä 1 mm langasta kaksinkertainen naru, joka ei sopinutkaan isoon pyöreään riipukseen (liian köykäinen lanka - liian lyhyt nauha). Tähän rinkulaan tuo nauha ei ole liian lyhyt, vaan menee hyvin pään yli. En tosin tiedä, onko tuo nyt oikeasti hyvä vaiko ei, mutta ainakin se on helppo siirtää toisaalle, jos päätän sen olevan huono. Kohta varmaan osaan tehdä noita liukusolmujakin ilman ohjeen vilkuilua, sillä niitä tuli tehtailtua hieman enemmänkin.

Laatikosta löytyi myös joskus ihan korujen teon alkuaikoina Barcelonasta ostettu kilppaririipus (mitä lie rihkamaa). Kilpparikin sai kiusakseen narun nenäänsä. Saa sitten käytettäessä nähdä, aiheuttaako tuo jotain allergiaa, vai pitääkö riipusta käyttää aina vaatteen päällä.


Sain viimein myös joskus muinoin Hyvinkään työväenopiston kurssilla hopeasavesta tekemäni simpukkariipuksen kiillotettua - tuo dremelin kiillotusterä on kyllä näppärä! Simpukka sai kanssa narun jatkokseen, sillä vieläkin tulee jotenkin välteltyä lenkkien tekemistä ja hopeaketjujen nysväämistä ;)

torstai 30. heinäkuuta 2009

Ohjeiden väärinkäyttöä

Ensimmäisellä Nordiaretkellä keväällä tuli ostettua vihreää Blend Bamboo -lankaa, ja vasta nyt tuon toisen samasta langasta tehdyn paidan jälkeen sain tehtyä tästäkin jotain, joka on kuitenkin samantyylistä, langan ominaisuudet huomioivaa (kuvassa kirkkaassa auringonpaisteessa lanka näyttää vaaleammalta kuin pimeässä neuloessa). Ei kyllä pidä ostaa useampia lankoja kerralla, vaikka kuinka olisi 20% alennuskuponki. Moinen tukahduttaa, kun ei pääse ostamaan uusia lankoja säännöllisesti ;) Lisäksi unohtuu, että mitä ajatteli langasta tehdä ja minkä ohjeen mukaan (nyt vasta alan ymmärtää, miksi ihmiset ovat neuleblogeihinsa kuvanneet lankakasoja ja neulelehtiä - piti itsekin tehdä listaa, jota en kyllä julkaise, kun suunnitelmat kuitenkin muuttuvat matkan varrella).

Mallin lähtökohdaksi otin uusimmasta (syksy 2009) Novitan lehdestä tunikan - halusin taas paidan. Edellisestä paidasta sai näppärästi suhteutettua oikean koon, eikä tarvinnut mallitilkkua tehdä. Helmaan tein vähän toisin: ohjeessa sivuissa oli joustinneuletta (estämässä helmaa käkertymästä), mutta itse tein kerroksen sileää ja neljä kerrosta ainaoikeaa (toki heti aluksi muutin ohjeen pyöröpuikoilla yhtenä kappaleena tehtäväksi, ettei tarvi typeriä sivusaumoja turhaan nysvätä). Sama jjippo on hihansuussa.

En uskonut, että ohjeessa oleva hiha-aukko olisi toimiva ainakaan tästä langasta (hihansuuhun kuului palmikko, jota varten luotiin jokunen silmukka lisää ja muuten tunikka jatkui suorana olalle), joten modifioin ohjetta ja tein samaan tyyliin kuin edellisessä paidassa: kainalon kohdalta päätin 10 silmukkaa, joiden tilalle seuraavalla kerroksella loin 50 silmukaa. Varsin toimiva tapa, vaikka itse sanonkin. Tuloksena on pienet hihat. Lisäksi tein koristeeksi raklahihan kavennuksien kohdalle yhdet palmikot. Näppärästi ilman sen suurempia mitoituksia nämä etu- ja takapuolen palmikot päättyvät olalla yhteen. Hieman miettimistä aiheutti kaula-aukon reunapalmikon tekeminen, mutta onneksi on jokunen villasukan kantapää tullut tehtyä: reunasta aloittaen neuloin palmikon silmukat ja kaksi nurin, sitten kaksi kertaa kaksi yhteen "hihan" reunasta, käänsin työn (paluumatka reunaa kohti), nostin yhden neulomatta, ja neuloin kaksi yhteen ja loput palmikon silmukat (oikein ja nurin riippuen puolesta, yhteen etureunoista tai takareunoista kiertäen riippuen mihin suuntaan silmukoiden piti kallistua). Hieno tuli, vaikka itse sanonkin :)

lauantai 25. heinäkuuta 2009

Keittiökorut

Kehittelin korutekeleille käyttövalintaa helpottavan ratkaisun: Ikean keittiövälineiden säilytyskoukut. Ruuvasin tuollaisen välitilan tangon kirjahyllyyn yhden hyllyn alapuolelle ja ripustin korut koukkuihin. Nyt näkee, mitä on olemassa, joten päivän korut on helppo valita. Korviksille voisi vielä kehittää jonkun systeemin, ehkä kahden koukun välille laitettavan pikkutangon. Vaan 30 koukkua ei riitä näköjään mihinkään ;)

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Ihanaa ongelmalankaa

Bambulanka on ihanan pehmeää, mutta samalla se on jotenkin pletkua. Silti hyvät ominaisuudet voittavat, pitää vaan löytää sopiva ohje. Nordiasta keväällä ostetusta Hjertegarnin Blend bamboosta (70% bambua, 30% puuvillaa) yritin ensin tehdä pitsipaitaa, mutta lanka ei toiminut ollenkaan, vaan pitsikuvio levisi omituiseksi mössöksi. Purin koko kainaloon asti neulotun paidanalun, ja aloin etsiä uutta mallia. Hyvin laskeutuvaan lankaan sopiva malli löytyi Dropsilta nro 105-34. Lankalaskelmien jälkeen päädyin tekemään koon s/m, en muutenkaan halunnut tehdä ihan mallinmukaista, pitkää tunikkaa, vaan paidan. Kainaloaukoista tuli oikein sopivankokoiset, useissa malleissa ne tuppaavat roikkumaan kovin alas. Malli oli todella helppo, pyöröpuikoilla neulottava, ja valmistui nopeasti, kun vaan pääsi liikkeellelähtökitkan yli: koska nurjan neulominen on ärsyttävää, neuloin helmaan oikeaa. Ihan hyvin sekin toimii :)

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Välipalavirkkaus

Suuritöisemmän projektin keskellä päätin viimein tehdä olohuoneen pöydälle vuodenaikaan paremmin sopivat pöytäliinakkeet ja lasinaluset kuin mitä joululahjaksi saamani punaiset huopaiset lasinaluset ja mummin pääsiäispöytäliina ovat. Lankalaatikoiden kätköistä löytyi helmikuisen hippihuivin jäminä turkoosia ja sinistä Novitan Huopasta, ja lähdin virkkaamaan turkoosilla palluroita yhteen ilman mitään suunnitelmaa. Ennen pesukoneeseen laittoa hetken mietin, josko pitäisi käydä ostamassa yksi kerä turkoosia jostain (jos sitä vielä saa), ja tehdä vähän isompi liina, mutta en sitten mennyt (ihan tarpeeksi lankoja on tullut osteltua viime aikoina). Olisi kyllä pitänyt, sillä isoimmasta liinasta tuli nyt liian pieni esittämään pöytäliinaa. Lisäylläriksi pesukoneesta löytykin alienin pää! Ärsyttävää! Tuon oli tarkoitus olla epämääräisen mallinen palluroita sisältävä pläntty. Vaan, kaipa nämä nyt johonkin kelpaa, sopivat sitten vaikka vessaan ;)