Vähiin on käynyt käsien vapaat hetket, mutta jokunen omatekoinen koru päätyi pukin konttiin tai joulukuun synttärisankareille. Muistivaijeria, kristallia ja siemenhelmiä (ei pienet tytöt kuristu).
Hyvää uutta vuotta ja enemmän aikaa käsitöille!
keskiviikko 31. joulukuuta 2014
perjantai 24. lokakuuta 2014
Samaa väriä taas
Mitenhän petroolinsininen väri aina lyötää tiensä ostoskassiini? ;) Vaikka kuinka yritän olla ostamatta lisää lankaa, tarttui Vanhan Sataman keväisiltä käsityömessuilta neljä kerää Fabel-lankaa. Dropsin sivuilta löytyi ohje ihan juuri tälle langalle, joten ei tarvinnut säätää yhtään. Vielä riittäisi toisiinkin sukkiin..
Vielä pari
Valokuvakansiosta löytyi vielä pari rengaskorutehtaan tuotetta, jotka menivät kesän pienille synttäriprinsessoille lahjoiksi.
Kristalleja piti ostaa lisää, sillä pitäähän sitä kiillon lisäksi olla säihkettäkin.
Jokunen helmi vielä jäi, jotta voisi tehdä omillekin. Prinsessakautta on vielä saanut odottaa.
Kristalleja piti ostaa lisää, sillä pitäähän sitä kiillon lisäksi olla säihkettäkin.
Jokunen helmi vielä jäi, jotta voisi tehdä omillekin. Prinsessakautta on vielä saanut odottaa.
Kolme ja kolmekymmentä
Vaikka aikoihin ei ole ehtinyt raportteja kirjoittamaan, jotain olen saanut aikaiseksi. Alkukesästä oli parit synttärit, joiden lahjoiksi tuli harjoiteltua lisää helmien solmintaa. Tässä pienelle synttärisankarille (tehtailu jatkui myös myöhemmin).
Tämä oli sitten vähän vanhemmalle synttärisankarille.
Tämä oli sitten vähän vanhemmalle synttärisankarille.
lauantai 5. huhtikuuta 2014
Viimeinkin onnistunut vauvan vaate
No, nyt meinasi käydä ihan samaan tapaan. Näin ihanan ohjeen (jossain aika hiljan julkaistussa) Modassa, ja halusin ehdottomasti taas yrittää tehdä vauvalle jotain. No, eipä tietenkään modamaiseen tyyliin ohjeen lankaa mistään oikein saa, joten piti sitten koittaa löytää jotain vastaavaa. Talven Karnaluks-reissulla sitten etsiskelin jotain, mutta ko kaupassa ei kaikkien lankojen vyötteistä löydy 10 cm * 10 cm lapun tekemiseen menevien silmukoiden ja kerrosten määrää! Tuli otettua sitten jotain, jossa metri- ja grammamäärät täsmäsivät, mutta ei tullut ajateltua ihan loppuun asti. Valitsemassani langassa nimittäin oli villan lisäksi silkkiä, ja se painaa enemmän. Niinpä koetilkun tekemisestä huolimatta villatakista uhkasi tulla joku 2-vuotiaan kokoinen. Pah, kirous tuntui vainoavan muita kuin vauvan tossuja.
Sitten yksi lauantai-ilta iski oivallus ja lähdin tutkimaan lankakaappia: luottolanka, Novitan Wool, täsmäsi ohjeeseen! Lisäksi langasta oli saatavilla juuri nyt lemppariväriäni, turkoosia! Se sopii sekä tytölle että pojalle ;) JEE! Kauppojen aukeamisen odottaminen sunnuntaina klo 12 oli varmasti pahempi kokemus kuin kaljanhimoisen juopon R-kioskin edessä nojailu - se sentään päättyy jo ysiltä...
Takki ehti viikossa valmiiksi, sopivasti juuri ennen kuin tulokas päätti tupsahtaa maailmaan melkein kaksi viikkoa ennen annettua päivämäärää.
Samaan tyyliin, samasta langasta
Syksyllä valmiiksi saadun villatakin ylijäämälangoista (Novitan 7-veljestä) tuli tehtyä villasukat, joiden varren ja päällisen pitsikuvion lainasin myöskin villatakista. Nämäkin valmistuivat jo helmikuun lopulla.
Synttäritoive
Dinosaurusten seuraksi toivottiin punaista lohikäärmettä. Onneksi joulun jälkeen sankarin syntymäpäivä tuli pian :)
perjantai 4. huhtikuuta 2014
Melkein joululahja
Kaveri sai melkein joululahjaksi tyttären, joten hänelle vietiin lahjaksi tossut perinteiseen tapaan. (Kuvien kanssa tuli perinteinen ongelma - kovalevy ihan täys. Aika kauan kesti taas saada aikaiseksi jotain, että sai tilaa uusille kuville ja kameran tyhjättyä. ;)
perjantai 27. joulukuuta 2013
Museokamaa
Muutaman vuoden takaisen jäynäprojektin arkistopaketti ei päätynytkään teekkarimuseoon. Nyt on sitten etsitty kissojen ja koirien kanssa jotakuta, joka raskisi luopua parista lemmingsistä, jotta museo saisi arkistoonsa edes jotain - alkuperäistä sinistä lankaa ei nimittäin ole enää Novitan värikartassa.
Onneksi yksiltä työkavereilta löytyi lahjoitusintoa, ja yksi alkuperäinen sininen saadaan näin museoon. Tein sille seuraksi uuden tikkiläisen, ettei se jää yksinäiseksi, ja jotta jäynän alkuperä ei unhoittuisi.
torstai 26. joulukuuta 2013
Suu makeaksi!
Avoimen päiväkodin yhtenä ohjelmana ennen joulua oli piparkakkujen koristelu yhden kondiittoriäidin opastuksella. Ensi vuodeksi pitää hankkia vähän välineitä, niin hienoja näistä tuli ;)
Pienille prinsessoille ja joulumuorille lahjoja
Sitten tein myös ihan perinteisen helminauhan, jossa jokaisen helmen välissä on solmut. Solmujen teko itseasiassa on tosi nopeaa ja helppoa. Ärsyttävintä ja hitainta on suurentaa lukkoa lähellä olevien helmien reijät niin isoiksi, että helmisilkki mahtuu kahteen kertaan helmen läpi.
Vihanneksia
Viidelle pienelle tyttöselle tuli virkattua vähän vihanneksia jämälangoista joululahjoiksi. Tosin piti pari kerää ostaa lisää, kun ei käsityötarvikekirppikseltäkään löytynyt oranssia lankaa porkkanoihin. Ohjeita minulla ei ollut, vaan lähinnä katselin kuvia tai tein muuten vaan omasta päästä. Päärynöitä ja porkkanoita oli kiva tehdä, samoin sipuleita. Paprika, banaani ja parsakaali oli ihan kamalia.
Viimeisen tonttulähetyksen jälkeen oli pari pitkää työpalaveria, joten vihanneksia syntyi vielä viisi lisää.
Prinsessa- ja joulukorttiaskartelua
Jostain syystä joulukuun alussa iski tarve askarrella. Tuli sitten ensimmäistä kertaa tehtyä itse joulukortteja, vaikka oli ihan kamalasti muutenkin tekemistä. Ei tullut edes kiire! Joulukorttien lähettäminen tosin taitaa olla poistumassa muodista, sillä kaikki näyttävät vain laittavan kuvan kortista naamakirjaan :/
Ehkä tuo askartelu alkoi synttärikortista, kun pienelle prinsessalle piti tehdä pakettiin kortti. Joulukortti oli jotenkin paljon helpompi ideoida - olenko jotenkin unohtanut prinsessakauden?
Ehkä tuo askartelu alkoi synttärikortista, kun pienelle prinsessalle piti tehdä pakettiin kortti. Joulukortti oli jotenkin paljon helpompi ideoida - olenko jotenkin unohtanut prinsessakauden?
Lisä kokoelmaan
tiistai 17. joulukuuta 2013
Uusi aluevaltaus
Korukursseilta ja käsityömessuilta on tullut ostettua myös makeanvedenhelmiä ja helmisilkkiäkin, mutta vaikka netti on täynnä ohjeita ja videoita, en ole saanut aikaiseksi valmiita koruja. On vaan niin paljon helpompi oppia, kun joku näyttää kädestä pitäen miten toimia. Toiseksi kaipasin inspiraatiota. Jotenkin olen pitänyt helmiä aina mummomaisina, valkoisina tasaisen tylsinä koruina. Vaikka nuo ostetutkin helmet ovat olleet kaikkea muuta kuin valkoisia palloja, en saanut niistä mitään tehtyä.
Kuten aiemmin totesin, työväenopiston ilmottautumisessa oli ruuhkaa, ja pääsin alkuun vain varasijalle helminauhakurssille (järjestelmän jumittuessa aina kohtaan "hyväksyn työväenopiston säännöt"). Onnekseni joku perui, ja pääsin kurssille. (Toivottavasti uusi systeemi on parempi. Epäilen kyllä, että mikään systeemi ei kestä tuollaista hetkittäistä kuormaa. Kurssien ilmoittautumisia pitäisi porrastaa jonkun muun perusteella kuin aineen. Enemmän hajontaa saisi vaikka kurssin viimeisen numeron perusteella ;)
Kerrankin kävi tuuri, ja tykkäsin enemmän "laaduttomammista" helmistä, joissa on pinnassa uurteita ja jotka eivät ole täysin pyöreitä. Yleensä kun onnistun löytämään aina kaupan kalliimman vaihtoehdon lempparikseni. Aikaiseksi sain 160 cm pitkän helminauhan, jossa ei ole lainkaan lukkoa. Isommissa valkoisissa ja tummissa helmissä on kaikenlaisia uria ja möykkyjä, eikä pienemmätkään ole täysin pyöreitä. Vähän tuo saisi olla pidempi. Silloin sitä voisi pitää myös kolminkertaisena, kiedottuna potkyleenä, joka kiinnitetään rengaslukolla tai nauhalla niskasta.
Päässä pyörii nyt vaikka minkälaisia helminauhoja. Tuli hankittua tarvittavat työkalut ja paljon helmiä - vain aikaa puuttuu!

sunnuntai 15. joulukuuta 2013
Pajakurssin satoa
Työväenopiston kurssien ilmoittautumiset ovat aina yhtä kamalaa kilpajuoksua. Onneksi pääsin syksyllä paja-kurssille viimeistelemään Kelloseppäkoululla muilla kursseilla kesken jääneitä koruja. Oikeastaan niitä oli vain yhdet korvakorut: lumiukot. Pallot ja puolipallot olivat korviskurssin jäljiltä valmiita, mutta korut olivat kokoamatta. Palloihin piti porata pienet reiät, etteivät ne juotettaessa poksahtaisi rikki. Sitten reikien kohdalta pallot juotettiin yhteen. Pikkasen meni vinoon, mutta muuten tuli kyllä hienot :)
Kurssilla ehti muutakin. Korviksien alimmat pallot eivät oikeastaan olleet ihan pyöreät vaan vähän littanat. Kunnianhimo kasvoi, ja halusin tehdä ihan pyöreän pallon kaulakoruksi. Tarpeeksi kun hakkaa ympyräistä levynpalasta aina pienempään palloalasimen kuppiin, saa pyöreänkin aikaiseksi. No, melkein pyöreän, toiseen suuntaan 23 mm ja toiseen 22,5 mm. Pallon sisällä on kolme ufonmallista kuulaa, jotka pitävät vähän ääntä, ku palloa heiluttaa (laiskimus ei tehnyt oikeaa kaikukoppaa tuonne sisään, kun kokeilin jonkun toisen tekemää keskeneräistä, enkä huomannut juurikaan eroa äänessä). Pinta on jo vähän kulahtanut, sen verran tuo on ehtinyt olla kurssin jälkeen kaulassa.
Halusin tehdä myös uuden sileän sormuksen, kun edellinen ei nyt mahdu enää sormeen ja aikaakin oli vielä kurssilla jäljellä. Samalla sitten syntyi idea "rusettisormuksesta" - täytyyhän sitä opettajaakin vähän välillä haastaa ;) Periaatteessa sormus on hyvin yksinkertainen, ei yhtään juotosta. Mitoituksessa oli aika homma, ja pääsin harjoittelemaan taas geometriaa. Lopulta taisin päätyä kaavaan
(3/4)*2r*pii + 2a + 2*2r
(missä r on säde ja a aineen vahvuus) testattuani mitoitusta huovasta leikkaamallani mallilla. Opettajan neuvo puolestaan oli, että kolojen pituus pitää olla sama kuin rusetin korkeus, että sormuksen saa taivutettua muotoonsa.
Sai kyllä aika monta kertaa lämmittää ja vääntää, hakata ja kirota, ennen kuin lättänä suostui muuttumaan sormukseksi.
Oikeastaan aika loppui taas kesken, sillä en ehtinyt tuota rusettisormusta täysin sileäksi ja kiiltäväksi viimeistelemään. Ehkä sitten taas seuraavalla kerralla ;)
Kurssilla ehti muutakin. Korviksien alimmat pallot eivät oikeastaan olleet ihan pyöreät vaan vähän littanat. Kunnianhimo kasvoi, ja halusin tehdä ihan pyöreän pallon kaulakoruksi. Tarpeeksi kun hakkaa ympyräistä levynpalasta aina pienempään palloalasimen kuppiin, saa pyöreänkin aikaiseksi. No, melkein pyöreän, toiseen suuntaan 23 mm ja toiseen 22,5 mm. Pallon sisällä on kolme ufonmallista kuulaa, jotka pitävät vähän ääntä, ku palloa heiluttaa (laiskimus ei tehnyt oikeaa kaikukoppaa tuonne sisään, kun kokeilin jonkun toisen tekemää keskeneräistä, enkä huomannut juurikaan eroa äänessä). Pinta on jo vähän kulahtanut, sen verran tuo on ehtinyt olla kurssin jälkeen kaulassa.
Halusin tehdä myös uuden sileän sormuksen, kun edellinen ei nyt mahdu enää sormeen ja aikaakin oli vielä kurssilla jäljellä. Samalla sitten syntyi idea "rusettisormuksesta" - täytyyhän sitä opettajaakin vähän välillä haastaa ;) Periaatteessa sormus on hyvin yksinkertainen, ei yhtään juotosta. Mitoituksessa oli aika homma, ja pääsin harjoittelemaan taas geometriaa. Lopulta taisin päätyä kaavaan
(missä r on säde ja a aineen vahvuus) testattuani mitoitusta huovasta leikkaamallani mallilla. Opettajan neuvo puolestaan oli, että kolojen pituus pitää olla sama kuin rusetin korkeus, että sormuksen saa taivutettua muotoonsa.
lauantai 14. joulukuuta 2013
Villatakki
Viime vuoden Helsingin kädentaitomessuilta tuli ostettua tätä ihananväristä 7-veljestä, kun Novita viimein oli tajunnut palauttaa petroolinsinisen värivalikoimaansa (edellisellä kerralla myöhästyin, ja hätäpäissäni sitten ostin kaikki Teddyt jne mitä vielä sai haalittua jostain petroolina).
Joskus huhtikuun puolessa välissä töissä jotain esitelmää kuunnellessa pääsi viimein aloittamaan uutta villatakkia vanhojen jo käytössä kuluneiden tilalle. Kyllä sitä välillä joku vähän katsoi pitkään, kun jopa palaverissa neuloin jotain hihaa, mutta minua moinen toiminta auttaa keskittymään ja pysymään asiassa - muuten saattaa aivot keksiä jotain parempaa puuhaa itselleen. Onneksi neulominen on yleistynyt meillä ;)
Malli on joku Moda-lehden malli, mutta en nyt löytänyt lehteä, sillä oikeastaan tämä takki valmistui sopivasti säiden kylmetessä joskus lokakuun alussa (dokumentointi vaan jäi, kun syksyn alussa oli ihan kamala kiire, eikä kameraa tullut kaivettua laatikosta). Tietenkin ohjetta piti vähän muokata, koska lehdessä oli käytetty jotain toista lankaa ja sivusaumoja ei tueta, joten tuli neulottua taka- ja etukappaleet yhtenä kappaleena. Selässäkin on tuota palmikkokuviota kuusi riviä (edessä kaksi ja hihassa yksi), jotta ei neuloessa tullut liian tylsää. Pelkkää sileää ei varmaan enää kestäisi tehdä.

maanantai 18. marraskuuta 2013
Rätei
Jotenkin on blogin päivitys jäänyt, vaikka jotain pientä on saanut aikaiseksi. Alkusyksy oli vaan niin kiireinen, ettei ole mitään ehtinyt valokuvata, saati tyhjätä kuvia pois kamerasta.
Vähäisinä käsien vapaahetkinä tuli virkattua rättejä bambulankojen jämistä. Jotain muutakin on tullut tehtyä, mutta pitää odottaa hetkeä, jolloin auringonpaiste ja vapaa ajanhetki sallivat niiden kuvaamisen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)