torstai 22. huhtikuuta 2010

Sata kasassa!

Tänään oli jäynien esittelytilaisuus M-salissa, ja kävimme esittelemässä syksyisen Lemmings-projektimme. Käytää äänestämässä paras jäynä voittoon! ;) Aikaa on ensi viikon tiistain loppuun.

Esittelyä varten laittauduimme hieman. Pukeuduimme kaikki sinisiin paitoihin ja mustiin hameisiin (kaikilla ei ollut sinistä hametta). Lisäksi virkkasin itselleni vihreän peruukin 7-veljestä-langasta (melkein koko kerä ketjusilmukoiksi ja niistä muodostetuiksi lenkeiksi). Muutama vihreä tukkalenkura pääsi koristamaan keltaista kypärää ja punaista pipoa, koska kaikki eivät ehtineet virkkaamaan itselleen peruukkia.

Päätimme myös käyttää Lemmingsejä rintaneuloina esityksessä. Koska en oikeastaan ottanut talteen itselleni yhtään lemmyä, kaivoin virkkuukoukun taas esiin ja virkkasin muutaman. Oikeastaan piti aluksi tehdä vain yksi, mutta sitten aloin laskeskella, että olen virkannut melkein 100 lemmyä, joten pitihän tuo luku saada täyteen, joten virkkasin seitsemän :) Kaksi sai vielä viime tingassa sateenvarjot ja ne pääsivät esitykseen roikkumaan sateenvarjoon.

Esityksen aina pari lemmingsiä pääsi koristamaan TKK:n suurinta Mellin-salia, ja sinne ne jäivät odottamaan, josko löytävät uuden kodin jostain :)

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Nimijuhlat

Ensi viikolla on jäynäkilpailuun osallistuneiden jäynien esittelytilaisuus, joten viime viikko on mennyt aika lailla syksyn alun tunnelmia muistellen jäynämme dokumentaatiota laatiessa. Sitten kun kaverit pyysivät minua kummiksi tytölleen, oli jokseenkin selvää, että ainakin jokunen lemmy pitää tytölle virkata. Kaivoin sitten 7-veljestä sisältävän lankalaatikon esiin, ja 14 eriväristä lankaa löytyi, joten sisko ja velikin saivat Lemmyn :)

Lisäksi neuloin ja uusimmassa Novitan Kesä 2010 -lehdessä olleen pikkupitsinutun Bambu-langasta. Kiva tämmöisissä pienissä nutuissa on, että valmistumiseen ei mene kauan. Lankaakin kului alle 100 g, joten tuota jäi vielä jäljelle - aika vaan loppui kesken, enkä ehtinyt tehdä esim pipoa.

Tässä vielä koko kummitytön paketti, pienellä muistolla myös tulevaisuuden varalle.

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Palapelipöytäliina

Viimein sain valmiiksi iäisyys sitten aloitetun paloista koostuvan olohuoneen pöytäliinan. Jossain välissä meinasin jopa jättää projektin kesken, kun ohjeettoman idean toteutus tuntui tökkivän: palat oli erikokoisia. Kukin pala on yksi kerällinen Novitan Huopasta. Ensimmäisen 40-asteisen pesun jälkeen pöytäliina oli aivan liian suuri, melkein pöydän kokoinen. Kaverin vinkistä heitin palat uudestaan pesukoneeseen, tällä kertaa 60-asteiseen pesuun vain yhden pyyhkeen kera. Nyt palat ovat sopivamman kokoisia, mutta ihan ne eivät venuttelusta huolimatta istu yhteen. Katsellaan nyt, kuinka kauan tämä ratkaisu toimii, vai intoutuuko tekemään jotain muuta lasten kangaspuilla, kun ne ovat tulleet tutuksi speksin "haarniskojen" jäljiltä. Sain muuten kuvan viimein edelliseen postaukseen noista haarniskoistakin.