keskiviikko 13. elokuuta 2008

Möhkyleitä kylmille lattioille

Sukissani on joku vika. Vaikka kuinka tekisi ohjeen mukaan, jalkapöydän kohdalla sukka on jotenkin liian iso. Ei auta edes se, että tekee kiilakavennukset ensin paljon jyrkemmin. Ehkäpä vika onkin jalassani...

Pitsisukat tuli tehtyä Novitan kesä 2008 -lehdessä olleen ohjeen mukaan varastosta löytyneestä langasta. Lanka taisi kuiteskin olla vähän paksumpaa kuin ohjeen Nalle-lanka. Ehkä se oli 7-veljestä. Kuvasta näkee aika hyvin, että koko jalkaterän matkan on saanut kavennella, mutta taisi varressakin olla jo liikaa silmukoita (56) langan paksuuteen nähden. Toisissa sukissa, hauskasta 7-veljestä Polkka -langasta tehdyissä, oli vähemmän silmukoita (48), eikä niistä tullut niin möhkyläiset. Ohje oli syksyn 2007 Novitan ekstrasta, ja nyt langan lajista oli varma. Kärsivällisyys on kyllä taas koetuksella, kun pitää odotella ensi vuoteen asti, että sininen Nalle Four Seasons ilmestyy... :)

sunnuntai 3. elokuuta 2008

Jatkuuko kesä vielä?

Toivottavasti kesä jatkuu vielä, sillä sain valmiiksi vasta nyt kaikkien muiden puuhaluiden jälkeen Novitan Bambu-langasta tehdyn topin, jonka kuva oli Novitan Kesä 2008 -lehden kannessa. Novitan bambulanka on ohuempaa kuin Sirdarin nauhamainen Just Bamboo, joten topin tekeminen 3,5 puikoilla vaatii jonkin verran kärsivällisyyttä. Hieman harkitsin ohjeen modifiointia pyöröpuikoilla tehtäväksi, ettei tarvisi sivusaumoja ommella, mutta en sitten löytänyt sopivia pyöröpuikkoja työkalupakistani, vaikka moiset pitäisi jossain olla. Lanka on samaa murrettua sinistä, mitä hamstrasin ison pussin joskus keväällä tehtaanmyymälästä. Vielä jäi yhtä toppia varten langat. Tuossa kesän numerossa oli vielä muutama ohje ihan kivannäköisille topeille, vaan tämän kesän lankojen värit eivät ole oikein olleet makuuni. Paras siis odottaa ensi kevääseen :) Nyt olisi ehkäpä muutenkin aika siirtyä syys- ja talvineuleisiin.

Lehdessä olleesta kuvasta ei nähnyt oikeastaan ollenkaan, millainen kuvio pitsineuletta tehdessä syntyy. Kuvassa olevan mallin naama oli kyllä ihan terävä. Jatkossa voi ehkä ryhtyä ihmettelemään itse erilaisia pitsipintoja, sillä ostin Erika Knightin toimittaman Lace & Eyelet Stitches (the Harmony Guides, Collins & Brown 2007) kirjan, jossa on ohjeet 250 erilaisen pitsineulepinnan tekemiselle, tosin englanninkielisin lyhentein eikä kaaviokuvin ilmaistuna. Samassa kirjasarjassa on myös muita ihan liian houkuttelevia opuksia :)