maanantai 28. tammikuuta 2008

Olkkarin ilmeenvaihtoprojekti

Uudet tyynynpäälliset ovat puoli viikkoa odotelleet pääsyä blogiin (että olisi vähemmän ruuhkaa, että kuva suostuisi latautumaan); tuhoaisi siis lounastuntinsa blogaamiseen. Toiseksi viimeisessä Novita-lehdessä oli samalla aukeamalla joululahjaksi tekemäni vauvan makuupussin kanssa erivärisistä Novitan Foxi-langasta tehtyjä tyynynpäällisiä. Jossain vaiheessa välähti: värithän ovat aivan samoja kuin olkkarin matossa! Ohjeesta konvertoituna tein normaaleille tyynyille sopivia päällisiä: 70 silmukkaa 10:n puikolla pyöröneuleena neljä kerällistä, ja sitten "läppään" puoli kerällistä puolella silmukoista edestakaisin sileää.

Lankojen sesongit ovat ihan liian lyhyitä. Jälleen meinasi käydä köpelösti: viimeistä, raidallista tehdessä loppui valkoinen kesken. Kiersin kuusi kauppaa, että löysin valkoisen foxi-kerän! Tosin sitten yhtä kerällistä etsiessäni näistä kuudesta kaupasta tarttui mukaan 4,5 kiloa lankoja "muita töitä" varten, niistä sitten lisää myöhemmin.

lauantai 19. tammikuuta 2008

Onnea, onnea, onnea!


Keskitalveen osuneen sateisen päivän piristeeksi saa toivottaa onnea uudelle ihmiselle! Perinteisten tossujen lisäksi, edellä olleen kypärämyssyn kaveriksi tuli tehtyä myös lapaset tai miksikä nyt kutsua noita, kun eihän niissä ole peukkuja.

Lisäksi piti kaivaa esiin kaikkein kirjavimmat langat, ja tehdä pehmoeläin uudelle tulokkaalle. Tätä lajia pitää selvästi harjoitella. Jaloista tuli aika omituiset, eikä naamakaan ole ihan sellainen kun se ajatuksissani oli.

lauantai 5. tammikuuta 2008

Jälkijoululahjat


Onneksi ihan kaikkia joululahjoja ei tarvinnut tähdätä jouluksi, tai valmistumisesta huolimatta niitä ei voinut vielä "raportoida", kun joulupukki ei ehtinyt niitä ihan jouluksi toimittamaan. Kaverillani näin kivoja huopasesta tehtyjä lumihiutaleita, joten näitä piti tehdä sekä lahjaksi että itsellekin. Vaikka moisia voisi ihan hyvin tehdä ohjeettakin, nämä on virkattu Novitan Talvi 2007 -lehdessä olleen ohjeen mukaan. Oikeasti näitä on kolmenlaisia, mutta huopauksessa kaksi eniten toisiaan muistuttanutta muuttuivat samanlaisiksi. Kolme kerrosta pylväitä ja ketjusilmukoita, todella nopeita tehdä.

Taustalla näkyy ankea joulukuinen sää: märkää ja mustaa, ei mitään havaintoa lumesta.

Kaverille ja hänen miehelleen tuli tehtyä korut. Sahasin 1 mm 925 hopealangasta pätkiä, viilasin päät tasaisiksi (sahaten jää vähemmän viilattavaa kuin pihdeillä katkoen), taivutin pätkät epämääräisiksi renkaiksi, juotin kiinni, ja hakkasin littiin vasaralla isoisältä perityn muinaisen silitysraudan pohjaa vasten (hyvä alasin!). Sitten piti puolet renkaista sahata uudestaan auki, koota koru, juottaa ja lintata uudestaan. Saattaa kuulostaa turhalta juottaa kahteen kertaan, mutta muutoin renkaita ei saa (kuulemma) pysymään renkaina linttauksessa. Lukkotappi on 1,2 mm hopealangasta, kunpa joskus oppisi tekemään tasaisia korupiikkejä eikä tommoisia vänkyräpäitä! Solmioneulan "tausta" tuli tehtyä 1,2 mm langasta, 13 cm pätkästä, ja napin kohta on lievästi litattu. Tuli aika leveä, mutta saahan tuota säädettyä kulmaa muuttamalla. Lopulta korvikset jäi itselle, kun kun kaverin korvien reijissä ei enää ollut exitiä. Pitää siis tehdä itsellekin tyyliin sopiva kaulakoru :)

Ympäristössäni alkaa olla monia pikkkutossujen tarvitsijoita. Ohje näihin on löytynyt jostain Moda-lehden mukana tulleesta suloiset vauvaneuleet-liitteestä, olisikohan tuo vuodelta 2004. Tossut syntyvät muutamassa tunnissa, ja ovat kuulemma näppärät, koska vauva ei saa niitä potkittua pois. Näitä tossukoita on tullut tehtyä myös aiemmin, ja jotenkin ne ovat kovin söpöjä. Ohjeessa on jotain muuta lankaa, mutta itse olen käyttänyt Novitan Woolia.

Söpöstä puheenolleen, tein myös perinteisen kypärämyssyn. Ohje aluksi hämmensi kovasti, koska harvemmin pipoja tehdään levynä :) Olin ihan varma, ettei mitään myssyä synny, jos toisesta reunasta lisätään ja toisesta kavennetaan ja toistepäin. Työn edetessä homma alkoi sentään hahmottua: lopuksi ommellaan kappaleen päädyt yhteen, ja toisen reunan sahalaita "kasaan". Ohje löytyi Novita Wool -langan vyötteen sisältä (Novitan Syksy 2007 -lehdessä on isompiakin versioita).