maanantai 31. joulukuuta 2012

Kohta on maha kipeä...

.. ainakin jos nämä kaikki "syö".
Viimeinen homehtui ;) Osa jää odottamaan seuraavaa lahjansaajaa, mutta nyt pitää keksiä jotain muuta. Alkaa mielikuvitus kuorutusten kanssa loppua, eikä toisto ole muutenkaan sitä kaikkein mieluisinta.

Askartelua yhdessä

Kummeille ja mummeille askarreltiin koko perheen voimin joululahjaksi kasseja. Kangaskassit ja värit ostin Hobbypointista. Vain kahteen sai molempien jalkojen jäljet, joten kummit saivat pärjätä yksijalkaisilla kasseilla. Hienoja tuli, vaikka pienet jalat eivät paikalla pysy :)

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joululahjatekeleet

Viime vuonna (?) hälistiin kovin norjalaisten joulupalloista. Kokeilin sitten neuloa joulupalloja, mutta minusta niistä tuli odotettua isompia. Varmaankin Nalle-lanka oli sitten paksumpaa kuin mitä ohjeessa ajateltu lanka. Kuviot tuli suunniteltua itse.
Toinenkin joululahjatekele meni vähän pieleen, kun käyttämäni vaaleanvihreä Nallelankakerä loppui kesken. Mistäänhän ei tietenkään enää ko lankaa saa, ja ainoa vihreä lähikaupoissa jäljellä ollut lanka oli 7-veljestä. Onneksi lahjan saajaa ei Tyranosauruksen kaksivärisyys näytännyt haittaavan pätkääkään.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Kestit jatkuu

Synttärikesteille tutunomaisia tarjoomuksia, jotka kestävät vähän pidempään. Havaitsin, että en edes muista, kenelle kaikille näitä on tullut jo vietyä! Vaan eipä kai haittaa, voi sitten järkätä vähän isommatkin kekkerit.